Muutaman tunnin kuluttua tulee kuluneeksi tasan 95 vuotta Suomen sisällissodan alusta. 27.1 kello 23:00 Suomen Punaisen kaartin joukot komennettiin liikekannalle. Seuraavana päivänä Suojeluskunnat rupesivat riisumaan Mannerheimin johdolla venäläisiä varuskuntia aseista. Suomen sisällissota oli syttynyt. Sota joka tulisi johtamaan vain neljän kuukauden kuluttua Suomen suurimpaan joukkoteloituksiin ja yli 10 000 kuolemaan keskitysleireillä.
Syitä sisällissotaan on monia. Kansa oli vahvasti jakaantunut kahtia porvaristoon ja rahvaaseen, työnantajiin ja työntekijöihin. Vaikka 1800-luku yleisesti nosti suomalaisten elintasoa tapahtui Suomessa samalla vahvaa eriarvoistumista, missä rikkaat rikastuivat kovaa vauhtia ja työntekijät joutuivat elämään kituuttaen. Luokkajako teki myös miltei mahdottomaksi työväen lapsille päästä parempaan koulutukseen ja sitä kautta nousta “ylös” omasta luokastaan. Elettiin toivottomuuden aikaa.
Tätä samaa toivottomuutta on nähty muutaman vuoden sisällä myös arabimaissa, missä arabikevät käynnistyi epätoivoisen nuoren polttoitsemurhana. Arabimaissa monilla nuorilla ei ollut enää mitään menetettävää. Ei ollut töitä, ei kunnon koulutusta, ei toivoa tulevaisuuden suhteen. Tämä johti myös arabimaissa vallankumouksiin, mitkä jatkuvat edelleen. Syyriassa vallankumous on muuttunut täysimittaiseksi sisällissodassa, missä kuolleiden määrät liikkuvat jo yli sadassa tuhannessa.
Ajatus aseellisesta vallankumouksesta Nyky-Suomessa tuntuu kaukaa haetulta. Meillä nuorilla edelleen on tulevaisuudelle mahdollisuuksia, koska nuorisotyöttömyys ei meillä ole karannut käsistä. Tilanne ei ole kuitenkaan sama koko Euroopassa. Kreikassa ja Espanjassa on syntymässä nuorten ihmisten sukupolvi, joka varmasti kokee ettei heillä ole mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen. Kapitalismin aiheuttaman talouskriisin alle kytee mahdollisesti vallankumouksen siemen. Nähtäväksi jää, miten valtava sosiaalinen ongelma Etelä-Euroopassa ratkaistaan, kun Keski-Euroopan pankit ovat vihdoin saaneet sosialisoitua tappionsa Etelä-Euroopan riskisijoituksistaan.
Tärkeintä on siis huolehtia ihmisten tulevaisuudesta, koska ilman tulevaisuutta yhteiskunnan vahvimmatkin tukipilarit voivat romahtaa paineen alla.