Hyvällä retoriikalla voi kätkeä sanojen alle totuuden. Retoriikkaa on käytetty viime päivinä vahvasti perusteluna suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan muuttamiseksi yhtiöyhteiskunnaksi.

Hallitus puhuu kauniisti pakollisesta rakenteellisesta muutoksesta, kun se oikeasti tarkoittaa suuria leikkauksia jokaisen ihmisen arkielämään. Kätkemällä leikkaukset rakenteellisen muutoksen alle saadaan totuus kätkettyä. Kuka nyt haluaisi vastustaa pakollista rakenteellista muutosta.

Hallitus puhuu, ettei velkaa voi siirtää maksettavaksi lapsille. Samalla se siirtää käsittämättömän paljon hyvinvointivelkaa maksettavaksi. Raha on aina rahaa. Lasten syrjäytyminen, pahoinvointi, perheiden kohtalot, ne ovat korvaamattomia. Ne ovat pahimmillaan ihmishenkiä, menetettyjä lupauksia, menetettyjä rakkauksia. Niitä ei voi edes myöhemmin rahalla paikata.

Hallitus puhuu EU:n pakottavista direktiiveistä, jotka pakottavat meidät yhtiöittämään metsät, tiet, soten. Sellaista pakkoa meillä ei ole EU:sta annettu.

Hallitus puhuu yhtiöittämisen kohdalla läpinäkyvyyden lisäämisestä, vaikka julkisen sektorin on ensisijaisesti oltava läpinäkyvää ja yhtiöillä on kaikki oikeus pitää päätöksiä salassa. Milton Friedmanin sanoin:”Yrityksen ainoa tavoite on tehdä voittoa sijoittajilleen.” Meidän hyvinvointimme yhtiöittämisessä muuttuu kauppatavaraksi. Kauppatavaraksi jonka tarkoituksena on kerryttää toisten varallisuutta.

Hallitus puhuu työttömyyden kohdalla kannustinloukkujen poistamisesta. Eihän sellaista voi vastustaa, kuka nyt ei haluaisi poistaa kannustinloukkuja. Tosiasiassa hallitus kurittaa työtöntä siitä, että Suomessa on 350 000 – 500 000 työtöntä ja vain 17 500 avointa työpaikkaa. Syy työttömyyteen ei ole siis työttömässä, vaan työpaikkojen vähyydessä.

Hallitus puhuu kunnioittavansa vanhuksia ja parantavansa heidän elintasoaan. Samalla hallitus suunnittelee hoitajamitoituksen laskemista ja leikkaa vanhusten elintasoa.

Älä usko sanoihin. Usko totuuteen sanojen takana.