Askiston pohjoispuolelta löytyy Timmermalmin luonnonsuojelualue, jonka eteläinen reuna ulottuu meidän talolle asti. Timmermalmin luonnonsuojelualueella on 68 hehtaaria rauhoitettua metsä- ja suoaluetta. Alue on todella luonnonkaunis, josta löytyy paljon kuvattavaa. Kävin perheen kanssa pienellä retkellä ja kuvailin yleisnäkymiä sekä paikallisia kasveja. Vaikka tykkään metsässä liikkua, en kuitenkaan kovin hyvin kasveja tunne. Vapaaehtoiset voivat osallistua täydentämään puuttuvia tietoja.

Retkemme alkakoon tonttimme reunalta, josta ojan yli on rakennettu pieni silta suoraan metsään.

Polku johdattaa meidät ylös kallioiden juurelle. Polku haaraantuu kahteen suuntaan ja molemmat niistä on helppokulkuisia. Timmermalmin luonnonsuojelualueen hoitoon kuuluu polkujen pitäminen avoimina. Muuten metsänhoidollisia toimenpiteitä ei metsässä tehdä. Metsä on suojeltu pähkinäpensaiden, liito-oravien sekä harvinaisen pikkutervakon takia.

Kuvassa pikkutervakko, joka on harvinainen ilmestys näin etelässä. Lapissa kasvia esiintyy yleisemmin. Kasvi tuntuu viihtyvän kallioisilla alueilla, koska siellä täällä kallioilla sitä kasvoi muutaman kasvin nipuissa.

Kallioilta löytyi myös paljon muitakin tyypillisiä kasveja, kuten eri tyyppisiä jäkälöitä. Seuraavissa kuvissa on kaksi hyvin yleistä jäkälä, joista toinen on mielestäni palleroporonjäkälä, mutta toisen nimeä en muista. Kuvasin myös kallioilla sammaleen itiöpesäkkeitä ja jonkun kasvin, mitä en tunnistanut lainkaan.

Palleroporonjäkälä

Poronjäkälä?

Sammaleen itiöpesäkkeitä, joita oli todella runsaasti. Aurinko helli meidän matkaamme kallioilla, mutta hyttyset nauttivat meidän antimistamme. Tässä vielä lopuksi kasvi, jota en tunnistanut lainkaan.

Kasvin varsi oli noin 15 cm pitkä ja se viihtyi myös kallioisissa kohdissa. Kuka tunnistaa?

Kalliolta löytyi myös pienestä notkelmasta poikkeuksellinen kasvi, minkä yleensä löytää soiden reunoilta. Kallion notkelma taisi tuoda sitten tarpeeksi kosteutta tupasvillalle kasvualustaksi.

Tupasvilla todellakin viihtyy paremmin yleisesti soiden reunoilla. Tämä kuva on otettu kallion reunasta pienestä notkelmasta. Suomaastoksi sitä ei pysty hyvällä tahdollakaan kutsumaan. Suota Timmermalmin luonnonsuojelualueelta kuitenkin löytyy. Kävin suon reunasta ottamassa yhden kuvan.

Suon reunasta otettu kuva. Tämä on ns. alasuo, johon yläsuolta kosteaan aikaan laskee komea puro. Nyt yläsuo oli täysin kuivunut ja sitä myötä purokin. Suoalue jatkuu tästä vielä molempiin suuntiin ja on paikoitellen leveämpi. Ei sitä kuitenkaan koolla ole pilattu. Suolta löytyi kuitenkin komeita saniaisia.

Suon reunalta jatkoimme matkaamme kohti metsässä olevaa vanhaa rajakiveä. Rajakiven ulkonäkö on hurja ja ei tarvitse suurta mielikuvitusta nähdäkseen siinä metsänhengen piirteet.

Tässä rajakivi kuvattuna hieman kauempaa kuvattuna. Kivi todellakin on pystyyn tuettu, kun katsoo tarkemmin sen alustaa. Alustana toimii nippu sammaleituneita kiviä, jotka tarkoituksella on asetettu tukemaan kiveä. Minulla ei ole tietoa minkä tilusten rajana kyseinen pieni paasi on toiminut.

Lähikuvassa paasi näyttää minusta hurjalta. Suu auki se tuijottaa eteensä vartioiden rajaa. Rajakiven läheisyydestä löytyy luonnon mukanaan tuoma kivi – siirtolohkare.

Siirtolohkareella on korkeutta noin viisi metriä ja sen päälle onnistuu kiipeämään toiselta puolelta. Siellä onkin nuoriso aikaa viettänyt jäljistä päätellen. Ihmisen jälkiä näkyi muuallakin. Valitettavasti toiset olivat ajaneet moottoripyörillä herkällä kalliolla. Lapset toisaalta olivat rakentaneet kuivuneista kepeistä itselleen pienen majan.

Kallion kupeeseen rakennettu maja on varmasti tuonut paljon iloa erilaisiin leikkeihin. Kallioilla on kuitenkin syytä pitää varansa, koska reitit eivät tälläkään alueella aina kaikkein helpoimpia ole.

Kallion reunoilta on luonnonsuojelualueella pitkiäkin pudotuksia, mutta alue on ylipäätänsä hyvin helppokulkuinen. Pitää vain pitää silmänsä auki, kuten yleensä metsässä liikuttaessa.

Joka puolella metsässä loisti pienet metsätähdet. En ollut aikaisemmin törmännyt kaksihaaraiseen metsätähteen, joka oli kasvattanut samasta alusta kaksi kukkaa. Päätin ikuistaa tämän jälkipolville.

Takaisinpäin tullessamme koukkasimme hieman lähempää leikkipuistoa, jotta tämä kaunis pieni leikkipuisto pääsisi myös kuviin.

Askisto on kyllä hieno paikka asua. Luonto tulee pihalle asti ja palveluihin ei kuitenkaan niin pitkä matka ole. Pihallamme asustaa pysyvästi yksi orava, muutama mustarastas sekä siili. Jänis käy aina välillä vierailulla, myös kettuja ja hirviä on lähimetsissä näkynyt. Timmermalmin luonnonsuojelualue tuo tärkeätä viihtyvyyttä kaikille lähialueen asukkaille ja kannattaa sinne tulla kävelemään pidemmältäkin.

Suomessa on hyvin vihamielinen asenne elämästä kovimpia osumia saaneita kohtaan, eli alkoholisteja. Tämä kirjoitus on jatkoa kirjoitukselleni – Pitäisikö kaikkia hoitaa tasapuolisesti?

Aikasemmassa kirjoituksessani kommentit olivat jakautuneet aika oletusten mukaisesti. Kaikki olivat hoitamassa vanhuksia, noin puolet kaikkia ja osan mielestä alkoholisteja hyysätään liiaksi sekä heidän hoitoon panostetaan liikaa. Alkoholismia pidetään vahvasti itseaiheutettuna sairautena, mutta tilannetta pitää ajatella myös toisin.

Suurin osa Suomen alkoholisteista on jo varhaisessa vaiheessa syrjäytyneitä. Suurin osa syrjäytyneistä on miehiä, joiden syrjäytyminen on alkanut jo lapsena. Poikien maailma on hyvin raaka. Koko koulumaailma on suunniteltu tyttöjen kehittymistä silmällä pitäen. Suurin osa opettajista on naisia, joiden suhtautuminen poikiin on välillä hyvin arveluttavaa. Poikien maailmassa väkivaltaisuutta pidetään normaalina käytöksenä, kiusaamiseen puuttuminenkin on niin ja näin.

Myös monien lapsien kotona alkoholia käytetään nykyään aivan liikaa. Kotoa lapset mallinsa ottavat. Myös alkoholin yletön ylistäminen juhlinnan tärkeimpänä tekijänä on täysin naurettavaa.

Nämä tekijät syrjäyttävät varsinkin poikia yhteiskunnasta. He ajautuvat kodittomuuteen ja alkoholismiin. Samaan aikaan monet haluaisivat vielä lyödä lisää näitä lyötyjä kieltämällä heiltä hoidon. Alkoholismi on paha sairaus, mistä on vaikeata parantua. Sen eteen pitäisi tehdä huomattavasti enemmän työtä, kuin nyt tehdään.

Ei alkoholistiakaan pidä hyysätä tarjoamalla mahdollisuus jokapäiväiseen annokseen. Päinvastoin, hoidon pitää olla niin tiukka, että sillä on mahdollisuus parantua. Vain tehokasta hoitoa tarjoamalla voimme tarjota mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen alkoholin orjuuden alta.
Suosittelen lukemaan vantaalaisen perussuomalaisen Hannu Kärkkäisen tekstin Ihmissuojeluvalvojasta.

Irlantilaisen avustuslaivan, Rachel Corrien, ollessa matkalla kohti Gazaa on syytä kääntää katseet 63 vuotta taaksepäin, kun SS Exodus 1947 matkasi kohti Palestiinaa. SS Exoduksen kyydissä oli juutalaisia, joista suurin osa oli kokenut holokaustin kauhut.

SS Exodus lähti matkaan Ranskasta 11. heinäkuuta kyydissään 4 515 matkustajaa. Matkan alusta asti entistä kauppalaivaa seurasi Britannian risteilijä Ajax hävittäjien kanssa. Exoduksen saavuttua 40 kilometrin päähän rannasta nousivat britit laivaan vallatakseen sen. Juutalaiset taistelivat vastaan, koska laiva oli edelleen kansainvälisillä vesillä ja laivaannousu oli näin laiton. Kaksi matkustajaa ja yksi laivan henkilökuntaan kuulunut kuoli brittien laivaannousussa. Juutalaiset matkustajat karkoitettiin takaisin Eurooppaan, mutta saavuttivat samalla ison mediavoiton.

SS Exodus 1947 kuvattuna ennen lähtöä

Historia todellakin toistaa itseään välillä. Tilanne on nyt vain käännetty päinvastoin. Vuodesta 1945 Haganahin, joka alunperin perustettiin suojelemaan kibbutseja 1920-luvulla hyökkäyksiltä aloitti kampanjan brittisotilaita vastaan. Haganahista irrottautui samalla myös huomattavasti sotilaallisempi osa, Irgun, tähän samaan taisteluun. Irgunin voi laskea vapaus- tai terrorijärjestöksi riippuen katsontakannasta. Suuri osa Exoduksen matkustajista oli Haganahin sekä Irgusin miehiä, joita britit pitivät selvästi terrorijärjestöön kuuluvina.

Vuonna 2010 Hamas jatkaa taistelua Israelia vastaan haluten itsenäisen Palestiinan. Freedom Flotillan miehistössä on väitetty olleen Hamaksen jäseniä. Freedom Flotillan kimppuun hyökättiin kansainvälisillä vesillä, jolloin laivan matkustajat taistelivat miehittäjiä vastaan. Monet kuolivat iskuissa ja kiinniotetut karkoitettiin takaisin Eurooppaan. Freedom Flotilla saavutti huomattavan mediavoiton.

Irja Askola on tänään valittu Helsingin piispaksi. Valinta on merkityksellinen monesta syystä, näistä merkityksettömin on hänen sukupuolensa. Irja Askolan teksteistä huokuu suvaitsevaisuus sekä uudistustahto. Hyvä niin!

Irja Askola on aikaisemmin maininnut kannattavansa samaa sukupuolta olevien parien siunaamista sekä vihkimistä. Askola on käyttänyt puheissaan muuttuvaa perhekäsitettä.

– Pidän tärkeänä, että kirkko hahmottaa tämän ajan niin, että yhtenäisyyskulttuuria todellakaan ei enää ole. Esimerkiksi sana perhe tarkoittaa erittäin monenlaisia perhemalleja, Askola mainitsee.

Näinhän se on. Ydinperheestä, johon on kuulunut isä, äiti ja lapsia on edetty pitkä matka homoliittoihin sekä polyamorisiin suhteisiin. Niitä kaikkia yhdistää rakkaus. Rakkauden pitäisikin olla perheen määritelmistä tärkein. Puheessaan Askola on siis rohkeasti laajentamassa myös kirkon käsitystä perheestä, joka on jämähtänyt hyvin traditionaaliselle tasolle.

Askola on myös puhunut vahvasti maahanmuuttajien puolesta. Hän on itse asunut kolmessa eri maassa ja mainitsee kuuluvansa globaaliin kirkkoon, ei kansalliseen. Askolan mukaan monikulttuurisuus- sekä maahanmuuttokeskustelun askelmerkit tulisi olla seuraavanlaiset kirkossa:

1. Kannattaa myöntää se, että eri kansallisuuksien ystävällinen yhteiselo vaatii myös vaivannäköä.
2. Kysymyksistä, sydämellisestä uteliaisuudesta ja yhdessä tekemisestä on yleensä apua ihmisten välisessä kanssakymisessä.
3. Kristitty ei ulkoista kotouttamista erityistyömuodoille, vaan tekee oman osuutensa arjen asenteissa ja paikallisseurakunnan perustyössä.
4. Kirkon jäsenissä on paljon osaamista ja kokemusta kansainvälisyyden arjesta. Se käyttöön!

Irja Askola on myös aikaisemmin kirjoittanut Kirkko & Kaupunki -lehteen kokemuksistaan Afrikassa. Siellä hän kritisoi todella vahvasti kirkon osuutta naisten aseman heikentämiseen. Afrikassa kirkko on vähätellyt lähisuhdeväkivaltaa sekä myös osissa Afrikkaa kuukautisten aikaan on naisia kielletty tulemasta kirkkoon.

– Minä kristittynä häpeän, miten kirkon teologiaa on väärinkäytetty naisen ruumiin likaiseksi tekemiseksi, kertoo Irja Askola.

Askola kaipaakin uudenlaista teologiaa. Teologiaa, missä ihmisiä ei alistettaisi vaan toisi ihmisille iloa elämään. Tämänkaltaista teologiaa minäkin haluaisin nähdä.

– Kaipaan teologiaa, joka saa iloitsemaan siitä, että olemme Jumalan luomia. Teologian tulee voimavaraistaa eikä alistaa! Askola sanoo.

Helsinki on saanut hyvän piispan. Irja Askola haluaa uudistaa kirkkoa sekä lisätä suvaitsevaisuutta. Askolan sukupuolella ei ole merkitystä. Toivottavasti hän uskaltaa lähteä tekemään haluamiaan uudistuksia Helsingissä. Sydämelliset onnittelut Askolalle valintansa johdosta. Jään seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla.

”Kusessa ollaan”, sanoi dementikko. Tämä lentävä lause on jäänyt elämään sairaalassamme. Se lause pitää kuitenkin paikkansa monessakin suhteessa. Vanhustenhoidon on muututtava joko hallitusti tai sitten väkisin. Nykyistä järjestelmää emme pysty pitämään pystyssä tulevaisuudessa taloudellisten resurssien takia sekä hoitajapulan johdosta.

Vanhustenhoito tulee tulevaisuudessa keskittymään koteihin tai sitten erilaisiin seniorikeskuksiin, joista hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Espooseen tulevaa asu ja elä -keskusta. Asu ja elä -mallissa on ideana luoda hyvin kodinomainen palvelukoti, johon yhdistyvät kolmannen sektorin sekä kunnan omat palvelut. Asu ja elä -mallissa vanhukset asuisivat omissa kodeissaan palvelutaloissa, talossa saisi olla lemmikkieläimiä ja jokaiselle tehtäisiin yksilöllinen hoidon ja tuen suunnitelma. Tällainen asuminen olisi hyvin kodikasta, mikä olisi aivan eri asia kuin pitää vanhuksia laitoshoidossa.

Asu ja elä -palvelukodeissa vanhus saisi elää koko lopun elämänsä. Hänen kotiaan muokattaisiin tarpeiden mukaan, tuotaisiin esimerkiksi sairaalasänky, jos hoidon tarve kasvaisi, ja lisättäisiin sairaanhoitoa, kun siihen olisi tarvetta. Tämä malli mahdollistaisi hyvän ja arvokkaan vanhuuden. Erilaiset palvelut senioreille tulisi keskittymään myös näiden keskusten ympärille.
Asu ja elä -mallista huolimatta monet vanhuksistamme tulevat jäämään kotiin kotihoidon varaan. Vanhusten yksinäisyys tulee silloin konkretisoitumaan vahvasti. Jo nyt yksinäisyys on osana vanhustemme arkea. HelsinkiMission mukaan, joka toinen päivä Suomessa vanhus tekee itsemurhan. Aina sen takana ei toki ole yksinäisyys, mutta se näyttelee vahvaa osaa taustalla. Kotihoitoon siirryttäessä on pakko huolehtia myös vanhusten henkisestä jaksavuudesta ja rakentaa heille kattavaa sosiaalista verkkoa yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa.

Vanhustenhoidon haasteisiin tulisi vastata vahvalla ennaltaehkäisyllä, jonka kanssa meillä tulee olemaan kiire. Suomalaiset ovat lihomassa, niin myös seniorimme. Lihavuus tuo mukanaan monia sairauksia, kuten diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksia, tuki- ja liikuntaelinsairauksia muutamia mainitakseni. Eikä lihavuus suinkaan ole ainoa, mitä meidän pitäisi ennaltaehkäistä. Lihavuuden lisäksi vanhusväestömme käyttää nykyisin enemmän alkoholia ja monet käyttävät väärin lääkkeitä.

Ennaltaehkäisy on Suomessa pettänyt täysin ja siihen meillä ei ole varaa. Monien vanhusten kulutustottumuksia ohjaa vähäiset varat. Epäterveellinen ruoka on monesti halvempaa, kuin terveellinen vaihtoehto. Liikuntamahdollisuudet senioreille on vähäiset. Monissa kunnissa senioreille ei järjestetä kunnollista maksutonta liikuntaa, vaikka se tulevaisuudessa tulisikin tarkoittamaan huomattavia säästöjä. Alkoholivero on pieni ja alkoholia on saatavilla jokaisessa kaupassa, mikä lisää sen käyttöä. Kaikki lääkärit eivät ota kokonaisvastuuta asiakkaidensa hoidosta ja määräävät helposti turhiakin lääkkeitä. Ennaltaehkäisyssä riittäisi siis työnsarkaa. Toivottavasti joku sitä työtä rupeaa tekemään.

Suomella tulee kiire hoitaa vanhustenhoidon asiat kuntoon. Onneksi Vantaalla on jo ryhdytty suunnittelemaan vanhustenhoidon tulevaisuutta. Siinä painopisteet ovat kotihoidossa sekä seniorikeskuksissa. Hyvä niin!

Meillä töissä on runsaasti opiskelijoita. Hyvä niin! Jossain rauhallisessa välissä, kun opiskelija on jo ollut täällä useamman viikon olen yleensä mennyt kysymään häneltä – Miksi me hoidamme vanhuksia? Kysymys, jonka luulisi olevan helppo ei välttämättä sitä ole. Yleensä jatkan vielä keskustelua ottaen mukaan alkoholistit, huumeiden käyttäjät sekä muut elämästä pudonneet. Kysymys on aina sama, miksi me hoidamme? Pitäisikö meidän hoitaa? Helppoja kysymyksiä vai onko?

Monet opiskelijat menevät toki hämilleen. Harva oikeasti on pysähtynyt pohtimaan yhteiskunnan osuutta hoitamisessa. Yleisesti hoitajat, kuten myös opiskelijat, ovat empaattisia ja ottavat mukaan inhimimilliset arvot – ihmisistä välittämisen. Kukaan ei ole vielä koskaan vedonnut kylmiin taloudellisiin arvoihin. Kun vuoroon tulevat alkoholistit sekä huumeiden käyttäjät, mahdolliset muut ns. itseaiheutetut (vihaan tosin tätä sanaa) sairaudet, niin vastaukset alkavatkin olemaan jotain ihan muuta. Pitäisikö siis meidän hoitaa myös heitä?

Jätän poikkeuksellisesti kysymyksen avoimeksi. Toivoisin teidän vastaavan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin.

En ole koskaan ymmärtänyt kiitos-paitoja. Kiitos-paidat ovat nyky-yhteiskunnassa yleistä anekauppaa, millä ostetaan hyvä mieli itselleen. Mitään varsinaista kiitosta kiitos-paidoilla ei kuitenkaan tehdä.

Kiitos-paidan vastakohdaksi, sitä kritisoidakseni, tein aikoinaan eipä kestä -paidan. Se onkin herättänyt paljon keskustelua, joka yleisesti päättyy sanoihin:”Etkö sinä kunnioita sotaveteraaneja?” Kyllä, kyllä kunnioitan, mutta en kuitenkaan tule koskaan käyttämään kiitos-paitaa.

Kiitos-paitaa käyttämällä tavoitellaan jotain yhteneväisyyttä sukupolveen, joka pakotettiin sotaan. Sukupolveen, joka ei sodasta edes paljon halua keskustella. Töissäni kohtaan päivittäin sotaveteraaneja. Nytkin meillä on eräs suomalainen hävittäjälentäjä hoidossa. Vaikka ikää miehelle on paljon sekä toinen korva melkein kuuro, niin pää on skarppi  ja juttua riittää. Emme me kuitenkaan sodasta puhu. Me keskustelemme erilaisista asioista. Kuinka moni kiitos-paitaa käyttäjistä on joskus käynyt keskustelemassa sotaveteraaniemme kanssa sairaalassa? Kuinka moni keskustelee heidän kanssaan euroviisuista, ulkona olevasta säästä, päivän ajankohtaisista asioista ja kuinka moni haluaa tyydyttää sosiaalipornoon taipuvaisen persoonansa kysymällä:”Noh, montakos ryssää ammuit?”

Sodan kauhut palaavat monesti meidän veteraanien elämään. Eivät he halua sinne palata päivästä toiseen keskusteluissa. He tekivät sen, mitä piti siinä tilanteessa tehdä, vaihtoehtoja ei annettu.

Sotaveteraanien kunnioituksen pitäisi lähteä ennenkaikkea konkreettisista teoista. Kiitos-paidan käyttäminen ei sellaista ole. Ostamalla paidan, et tue millään tavoin sotaveteraanien elämää. Ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi keskustelijaksi, ulkoiluttajaksi sairaalaan tuot heille pienen paon arkeen. Se on sitä oikeaa tukemista.

Eipä kestä -paita ei ole pyllistys sotaveteraaneille. Se on pyllistys heille, jotka ostavat itselleen yhteen kuuluvuutta sotaveteraaneihin ja julistavat itsensä ”Isäm Maan” puolustajaksi. Ei isänmaa paitoja tarvitse, se tarvitsee läheisyyttä.

Kiitoksia nyt kuitenkin.

Monet meistä viettävät nimipäiviään erilaisin pienin tavoin. Toiset ostavat parempaa ruokaa, toiset hemmottelevat itseään jollakin toisella tavalla. Ennen nimipäivä oli isompi juhla kuin varsinaiset syntymäpäiväjuhlat. Syntymäpäiväjuhlathan ovat vain yhden kuolevaisen syntymäpäivän muistoksi vietetty juhla, kun taas nimipäivää juhlittiin pyhimyksen päivänä.

Nimipäivän perinne on lähtöisin katoliselta- sekä ortodoksiselta kirkolta keskiajalta, mutta se on säilynyt myös uskonpuhdistuksen jälkeen protestanttisissa uskonnoissa. Sen merkitys on kuitenkin laskenut huomattavasti. Nimipäivää vietettiin pyhimyksen kunniaksi ja jokaisella vuoden päivällä oli oma pyhimyksensä tai marttyyrinsa. Tänään vietetään siis pyhän Nikodemuksen (Nikodemos uudemmassa käännöksessä) päivää. Nimipäivää tänään viettää Nikodemuksen lisäksi suomalaisen kalenterin mukaan Teemu.

Nikodemus koostuu kahdesta kreikkalaisesta sanasta – Nike (voitto) sekä Demos (kansa). Tarkoittaen siis kansan voittajaa. Ihmistä, joka on voittanut kansan puolelleen.

Raamatun hahmona Nikodemos oli juutalainen fariseus, joka kävi keskustelua Jeesuksen kanssa. Jeesuksen keskustelu Nikodemoksen kanssa on yksi tärkeimmistä raamattuun kirjatuista keskusteluista. Siinä Jeesus puhuu uudelleen syntymisestä, joka yleisesti on tulkittu syntymisestä uudelleen uskoon:

Joh. 3
3 Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”
4 Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”
5 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.
7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’

Lisäksi samassa keskustelussa Jeesus mainitsee Jumalan pojan ja tämän tehtävän:

16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
17 ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.

On mielenkiintoista selvittää oman nimen taustaa ja sen eri kytkentöjä historiaan sekä uskontoon. Oikein hyvää nimipäivää kaikille Nikodemuksille ja Teemuille sekä Rabbeille (ruots.) kuin myös Teinoille ja Usteille (ortod.)

Palasin tuossa muutama tunti sitten kertausharjoituksista. Hyvä reissu, mutta tulipahan tehtyä. Uusien joukkuekaverien, ryhmänjohtajien kanssa oli mukava hengailla, käydä vähän ampumassa ja notkua. Oliko tämä kuitenkaan kertausharjoitusten tarkoitus?

Kertausharjoitukseni alkoi sunnuntaina aamulla Santahaminan kauniilta saarelta. Varusteet saatiin nopeasti ja tulijat jaettiin ryhmiin. Minut oli sijoitettu alpha ryhmään sinkomieheksi. Alkuun olin vähän pettynyt, ettei joukkueeseeni ollut osunut yhtään palvelustoveriani, mutta ryhmässä oli jo alusta asti hyvä henki päällä.

Aseet saatuamme suunnistimme suoraan ampuradalle ampumaan ruhtinaalliset 10 laukausta kohti maalitaulua. Onnistuin itse ampumaan viidellä patruunalla kuusi reikää tauluun, mikä sinänsä on aina hyvä suoritus. Tämän jälkeen haimme joukkuekohtaiset varusteemme ja menimme pystyttämään telttoja Saharan laitaan. Saimme samalla tietää, että aamusta lähdetään liikkeelle. Tunnelma oli odottava ja todella hyvä.

Seuraavana päivänä heti aamupuuron jälkeen sykähdimme Hyrylään, entisen varuskunnan alueelle ja aloitimme välittömästi vartioinnin sekä kulunvalvonnan. Odotus alkoi tästä kellon lyömästä ja jos olisin tiennyt kuinka kauan se tulee kestämään, niin hajotus olisi varmasti iskenyt.

Hyrylän kierroksen jälkeen vietimme loput päivät lentokentän luolastossa, bunkkerissa. Tarkastimme kulkulupia bunkkeriin tulijoilta. Teime pari henkilöstönsuojausta sekä valtasimme talon Jätkänsaaresta. Loput ajasta makasimme, nukuimme, odotimme.

Torstaina vietimme aikaa Destian asfalttiasemalle. Suurimpana hupina kahdeksan tunnin ajan oli keltainen kauhakuormaaja ja opin, että Volvon tekemä kuorma-auto oli vähän sitä toista nopeampi kuljettamaan maa-ainesta. Yhtä paljon olisin oppinut makaamalla kodin hiekkalaatikolla vesipyssyn kanssa tuijottaen ruohon kasvamista.

Viimeisen päivän hyökkäyksessä pääsin onnekkaasti ampumaan muutaman räkäpään tasin kanssa kohti vihollista. Hurjan opettavaista sekin varmasti.

Kertausharjoituksissa oli todella hauskaa. Siellä vietettiin yhdessä aikaa äijien kanssa. Keskusteltiin paljon. Kertausharjoitukset eivät kuitenkaan opettaneet mitään uutta, eivätkä kerranneet vanhaa. Siinä suhteessa kertausharjoitukset epäonnistuivat.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

Kymmenen patruunan ampumakoulutus ei riitä mihinkään. Sillä sai vähän tuntumaa miltä ampuminen tuntui, mutta mitään tuntumaa aseeseen ei kuitenkaan tullut.

Sen sijaan, että vallattiin talo kerran Jätkänsaaressa, vaikka hauskaa se olikin, niin olisimme alkuun voineet toimia toistemme maaliryhminä hylätyssä varuskunnassa Hyrylässä. Yksi ryhmä sisään, toinen hyökkää ja hetken kuluttua vaihto.

Sotilaspoliisikoulutukseen saimme yhden kertauksen huoneiden haltuunottamiseen sekä käskytykseen. Näitäkin olisi voinut toistaa. Sen sijaan käskymme oli ylläpitää vartiointia sekä kulunvalvontaa.

Henkilöstönsuojaustehtävissä osa pääsi kulkemaan timantissa herra isoherran kanssa. Toiset makasivat kasan päällä tuntikausia. Kasan päällä kuka tahansa osaa maata.

Olin kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että olin sotilaspoliisina / raskaskertasinkoampujana kertaamassa. Meidän joukkueen kuorma-auton kuljettaja ajoi kuorma-autoaan kolmeen paikkaan koko kuuden päivän aikana. Pasi-miehet saivat melkein joka päivä siirtää ajoneuvoaan. Heidän osaltaan kertaukset menivät totaalisesti makkaraa paistellessa.

Mielestäni vähien kertausharjoitusvuorokausien tuhlaaminen seisomiseen bunkkerin ovella, makaamiseen soramontun päällä tai makkaran paistamiseen on niiden täydellistä väärinkäyttöä. Tai sitten tarkoituksena oli tarjota kolmekymppisille mukava irtiotto arjesta. Siinä onnistuttiin täydellisesti.

Lopuksi vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä allekirjoittanut 20 kiloa painaneessa perusvarustuksessa ja toisessa nukkumatelttamme lentokentän parkkipaikan reunassa, missä naamiointiin piti käyttää kekseliäisyyttä, kun puita ei saanut katkoa.

Kun luette tätä blogia olen jo hilpassut etelää kohti. Tarkemmin sanottuna Santahaminaan suorittamaan kuudeksi päiväksi kertausharjoituksia. Tästä kirjoitinkin aikaisemmin jo bloggauksen – Isänmaa heitti kirjeellä. Tähän samaan aikaan on ilmoittautuminen Santahaminan sotkussa. ’Herra Isoherra, kaartilainen Hiilinen ilmoittautuu palvelukseen’.

Seuraavat kuusi päivää tulevat olemaan täynnä vanhan kertaamista ja vanhojen inttikavereiden näkemistä. Hyvä niin! On ihan hauska irrottautua arjen rutiineista ja mennä metsään tyylillä – ajatus 0, vauhti 100. Toivottavasti ei motivaatio-ongelmat iske, kuten ajoittain varusmiespalveluksen aikoihin.

Santahamina paikkana on poikkeuksellisen kaunis saari. Sieltä löytyy monipuolista luontoa, mitä ihmismassat eivät ole päässeet pilaamaan. Valitettavasti sää ei tarjoa enää rantakelejä, mutta armeijan varusteet ovat nykyään sitä luokkaa, ettei huono sää tule osoittautumaan ongelmaksi.

’Etteenpäin’, sanoi mummo lumessa ja jatkoi:”Tahdiiiiiissa mars!”

Nähdään taas ensi viikon perjantaina!