All posts by Teemu Hiilinen

Nuori vasemmistolaisen ajatusmaailman omaava lähihoitaja sekä pääluottamusmies rakentamassa muutosta yhteiskuntaan.

Hylätyt vanhukset

Ilta-sanomat ja Iltalehti ovat tänään repineet rajuja otsikoita hylätystä vanhuksesta. Otsikko on tietysti myyvä ja tapaus surullinen, mutta miksi lähteä merta edemmäksi kalaan? Samanlaisia tapauksia löytyy myös Suomesta. Vanhukset viettävät viimeiset vuotensa yksin sairaalassa, ja vasta hautajaisissa omaiset muistavat.

Vanhusten yksinäisyydestä ei ole paljoa kirjoitettu. Suomen vanhuksista kuitenkin eri tilastojen mukaan 4-36 % kärsii yksinäisyydestä. Luku on siis vähintään 30 000 vanhusta. Samaan aikaan nuorten tekemät itsemurhat ovat vähentyneet ja vanhusten itsemurhat lisääntyneet. HelsinkiMissio puhuu tappavasta yksinäisyydestä: joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan.

Mitä asialle voisi tehdä? Parantaa vanhusten sosiaalista turvaverkkoa.

Meidän on jo nyt ruvettava varautumaan vanhusten määrän ja heidän psykiatristen ongelmiensa kasvuun. Vanhusten syrjäytymistä tulisi estää tekemällä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa (eläkeläisjärjestöt) sekä kehittämällä vanhuskeskuksia, joissa vanhukset voisivat viettää päivää keskenään.

Olen tutustunut Espoon tulevaisuuden vanhustenhoidon malliin nimeltä Asu ja elä. Se on varmasti hyvä ratkaisu ehkäisemään vanhusten turvattomuutta sekä yksinisyyttä. Asu ja elä -mallissa on ideana luoda hyvin kodinomainen palvelukoti, johon yhdistyvät kolmannen sektorin sekä kunnan omat palvelut. Asu ja elä -mallissa vanhukset asuisivat omissa kodeissaan palvelutaloissa, talossa saisi olla lemmikkieläimiä ja jokaiselle tehtäisiin yksilöllinen hoidon ja tuen suunnitelma. Tällainen asuminen olisi hyvin kodikasta, mikä olisi aivan eri asia kuin pitää vanhuksia laitoshoidossa.

Asu ja elä -palvelukodeissa vanhus saisi elää koko lopun elämänsä. Hänen kotiaan muokattaisiin tarpeiden mukaan, tuotaisiin esimerkiksi sairaalasänky, jos hoidon tarve kasvaisi, ja lisättäisiin sairaanhoitoa, kun siihen olisi tarvetta. Tämä malli mahdollistaisi hyvän ja arvokkaan vanhuuden.

Asu ja elä -malli varmasti vähentäisi myös vanhusten yksinäisyyttä, sillä mallin mukaan palvelutaloissa vanhukset osallistuisivat yhteisiin toimintoihin oman jaksavuuden ja kiinnostuksen mukaan. Ruoka tehtäisiin yhdessä ja olisi päivittäistä viriketoimintaa, retkiä sekä yhdessäoloa. Hyvin suunniteltu yhteistyö kolmannen sektorin järjestöjen sekä kunnan palveluiden välillä varmistaisi jokaiselle jotakin ja ehkäisisi vanhusten yksinäisyyttä.

Asu ja elä, kotona – yhdessä – arvokkaasti.

Elomarkkinat 9.8 Myyrmäessä

Tervetuloa tapaamaan minua Myyrmäen elomarkkinoille lauantaina 9.8.2008. Vasemmistoliiton teltalla mukana myös muita ehdokkaita. Jaossa tietoa sekä pientä naposteltavaa. Törmätään Paalutorilla!

Olen itse paikalla koko markkinoiden ajan kello 9 alkaen aina kello 16 asti.

Teemu

Vantaan Sanomat – Sosiaali- ja terveysalan muutos on varmaa

Vantaan Sanomat (2.8.2008) julkaisi mielipidekirjoitukseni otsikolla: Sosiaali- ja terveysalan muutos on varmaa. Kirjoitus oli vastine vihreiden Sini Alénille sekä SDPn Markku J. Jääskeläiselle. Kirjoituksessa kritisoin Markku J. Jääskeläisen suunnittelemia supistuksia Vantaalla sekä tarjoan vaihtoehtoja, miten vanhustenhoidossa pystyttäisiin parempaan ja mahdollisesti halvempaan ratkaisuun. Vihreiden Sini Alén toi omassa aikaisemmassa kirjoituksessaan epäkohdat hyvin esille, tarjoamatta kuitenkaan mitään konkreettista.

Mielipidekirjoitus (.pdf)

Vanhusasiamies vanhusten asialle

Vanhusten huonosta kohtelusta on tullut polttava aihe. Espoon Merikartanon kauhutarinat osoittavat selvästi ne epäkohdat, mitä on olla vanhus nykypäivän Suomessa. Myötätuntoa on kyllä tullut, mutta ratkaisuja, niitä odotellaan.

Yksi parhaimmista ratkaisuista, mitä itse näkisin olisi Tukholman vanhusasiamies -malli. Vanhusasiamiehen tehtäviin Tukholmassa kuuluu:

  • Antaa neuvoja, tukea ja ohjausta vanhuksille sekä heidän omaisilleen, läheisilleen ja muille edustajilleen.
  • Ohjata vanhus oikean huoltotoimen tai viraston puoleen ja tarvittaessa olla avuksi yhteydenotossa.
  • Vastaanottaa ja seurata eri näkökantoja, toivomuksia ja valituksia, sekä välittää nämä eteenpäin vanhustenhuollosta vastuussa olevien tietoon, niin että puutteet huomioidaan ja korjataan.
  • Levittää tietoa hyvistä esimerkeistä, niin että Tukholman kaupungin vanhustenhuolto voi kehittyä edelleen ja parantua entisestään.

Vanhusasiamiestä tarvitsevat varsinkin ne vanhukset, kenellä ei ole omaisia tai omaiset eivät pysty ajamaan heidän oikeuksiaan. Vanhusasiamiehen kautta pystyttäisiin puuttumaan nopeasti ja tehokkaasti, niin yksityisissä palvelukodeissa kuin julkisessa terveydenhuollossa, ilmeneviin epäkohtiin.

Ehdotankin Vantaan kaupungille vanhusasiamiehen palkkaamista. Vanhusasiamiehen toimenkuva tulisi määritellä samansuuntaiseksi kuin Tukholman kaupungin vanhusasiamiehen. Vanhusasiamies pystyisi parantamaan vanhusväestön elämänlaatua sekä myös tiedonkulkua vanhuksilta päättäjille.

Vanhuksen paikka on koti

Kansan Uutiset haastatteli minua tämän päivän (22.7.2008) lehteen. Otin vahvasti kantaa vanhustenhoitoon Suomessa. Artikkelin voi lukea suoraan Kansan Uutisten kotisivulta:

http://www.kansanuutiset.fi/kotimaa.htm#2207

Lehtiversion voi lataa .pdf tiedostona:

Kansan Uutiset

Kesäloma ohi ja mukavaa oli

Kesää on vielä reilusti jäljellä, mutta kesäloma on takanapäin. Paluu arkeen ollut helppoa hyvin vietetyn kesän jälkeen. Onkin aika nostaa myös blogi pois kesälomalta ja kertoa kuvin, mitä tulikaan tehtyä.

Kesän viimeinen työpäivä oli hyvin virallispainotteinen: Olin kutsuvieraana SuPerin 60-vuotisliittokokouksessa sekä juhlassa. Liittokokouksessa valittiin seuraavaksi puheenjohtajaksi, viimeiselle kaudelleen, Juhani Palomäki.

Suomalaiset huolissaan vanhusten terveydenhuollosta

TNS Gallup on tehnyt tutkimuksen suomalaisia eniten huolestuttavammista asioista ja syventynyt erikseen terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. Tutkimuksen on tilannut Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto, SuPer ry.

Huoli terveydenhuollosta

Vantaa korottaa päivähoitomaksua

Vantaa korottaa päivähoitomaksuja

Eilen kokoontunut Vantaan opetuslautakunta on tehnyt päätöksen päivähoitomaksujen korottamisesta. Maksuja korotetaan 200 eurosta 233 euroon, eli yhteensä 16%. Uudet maksut astuvat voimaan, mikäli eduskunta niin päättää 1.8.2008. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) kommentoi korotuksia täysistunnossa (20/2008) seuraavasti:”Nämä asiakasmaksut todella palautetaan nyt niin sanotusti sille tasolle, millä ne olivat 2002, kun niitä on viimeksi arvioitu. Kun rahan arvo on muuttunut, niin se on nyt päätetty tehdä.” Toivottavasti eduskunta huolehtii myös tuet vuoden 2002 tasolle. Suomessa elää 120 000 lasta alle EU:n määrittelemän köyhyysrajan (sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto 5/2008) . Nostamalla päivähoitomaksuja, ei näiden lasten eikä perheiden asemaa ainakaan paranneta.

Vantaa ei kauaa aikaillut oman päätöksensä kanssa. Eilen 13.5 Espoo teki päätöksen korottaa päivähoitomaksuja. Vantaa ilman todellista pohdintaa lähti kävelemään käsi kädessä Espoon kanssa. Heikentämällä lapsiperheiden asemaa entisestään synnytetään lisää pahoinvoivia perheitä. Huostaanotot ovat kasvaneet vuosi vuodelta, lapsiperheiden taloudelliset ongelmat ovat esillä. Niihin ongelmiin Vantaan kaupungilta ei riitä tahtoa puuttua, mutta kun maksujen korotuksista puhutaan, niin heti löytyy tahtotila. RAHAA!

Minne menet Vantaa?

Vantaan VaakunaEilinen terveyspoliittinen ilta tuli ja meni. Paikalla oli terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkytö. Hyvä puhuja, huono vastaaja. Aronkytö sai muutaman kerran ihmisten huulille hymyn, mutta kun aikansa miettii ei sanojen takana ollut mitään konkreettista.

Aronkytö ei aio sulkea Hakunilan terveysasemaa, ei ainakaan vielä, vaan aikoo tehostaa sitä. Tähän vastaukseen oli tyytyminen. Ei ollut kuitenkaan puhetta, miten toiminta tehostuu, tuleeko lisää lääkäreitä, tuleeko erikoislääkäreitä, jotta palvelu oikeasti tehostuisi. Mitä tarkoittaa, ettei terveyskeskusta suljeta ainakaan vielä? Onko siis mahdollista, että se suljetaan? Kuka tietää…

Kysyin myös Aronkydöltä, miten Vantaa on valmistautunut tulevaan hoitohenkilöiden työvoimapulaan. Kysyin tämän kysymyksen kolme kertaa. Kaksi edellistä kertaa kierrettiin, kolmannella kerralla hän totesi:”Vantaa on oikeudenmukaisempi.” Mitään oikeata vastausta ei siis siihenkään kysymykseen tullut. Oikeudenmukaisempi Vantaa, kiva. Voiko sen laittaa leivän päälle? Saako sillä työsuhdeasunnon? Ovatko Vantaalla mitoitukset paremmat, onko hoitajia enemmän? Jaa-a, missä menet Vantaa?

Aronkytö myös puhui, ettei hän ole yksityistäjä. Teot puhuvat eri kieltä kuin sanat. Aronkydön aikana on Peijaksen ensiapu sekä Myyrmäen iltavastaanotto ulkoistettu. “Nin säästetään”, sanoi Aronkytö. Onko halpaa ja hyvää keksitty?

Kyselin myös kotihoidosta, kotisairaanhoidosta sekä omaishoitajista. Mihinkään näistä kysymyksistä ei tullut vastausta. Kaikki ne oikeat kysymykset kierrettiin ja kerrottiin vitsejä. Jos haluan kuunnella vitsejä, menen katsomaan stand-up -komiikkaa. Tosin tämä esitys oli sitä välillä parhaimmillaan. Mitään konkreettista ei jäänyt käteen illasta, vaikka kysymykset olivat hyviä kaikilta osallistujilta. Miksi Vantaa olet eksyksissä?

Minä haluaisin Vantaan, joka oikeasti joskus olisi edellä muita kaupunkeja. Modernin-Vantaan. Vantaan, joka uskaltaisi kokeilla uusia ratkaisuja ongelmiin eikä vain aina tulla jälkijunassa tehden yleensä vielä ne samat virheet, jotka muutkin tekivät. Minun Vantaani panostaisi vanhustenhuollossa kodinomaisuuteen. Palvelut on tuotava sinne, missä ihmiset ovat. Haluaisin omaishoitajille mahdollisuuden lakisääteisiin vapaisiin. Toteutuisiko tämä parantamalla kunnallista toimintaa vai tarjoamalla hoivahotellia? Vantaan pitäisi kuitenkin olla nyt se, joka uskaltaa kokeilla.

Terveyspolitiikka ja Terveyspalvelutilanne

Tilaisuus: Terveyspolitiikka ja Terveyspalvelutilanne
Paikka: Skomarsin Torppa
Kuvaus: Puhujana Terveyspolitiikka ja terveyspalvelutilanne -tilaisuudessa Skomarsin torpalla Hakunilassa, os. Ratsumiehenpolku 1. Alustaa terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkytö, järjestää Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistys
Kello: 18:00
Päivämäärä: 12.5.2008

Minut on kutsuttu puhujaksi terveyspolitiikan iltaan Hakunilaan. Paikalla on myös Vantaan terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkytö. Aion painottaa puheessani vuonna 2010 edessä olevaa työvoimapulaa, mikä syntyy suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Lisäksi aion kyseenalaistaa Vantaan vanhuspalveluiden järjestelyt.

Tervetuloa mukaan!