Työllistävä ydinvoima

Mielenosoituksista, jääviyksistä, selkeistä valheista huolimatta Suomeen rakennetaan kaksi uutta ydinvoimalaa. Suomi on näin sitonut kätensä vanhentuneeseen teknologiaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin muiden maiden etsiessä muita ratkaisuja. Todennäköisesti Suomenkin ydinvoimalat tulevat olemaan uraniin pohjautuvia, eikä esimerkiksi thoriumiin [1],[2],[3].

Ydinvoimaa on myös perusteltu mitä erikoisimmilla perusteilla. Kahdesta uudesta ydinvoimasta huolimatta Suomeen tullaan tuomaan sähköä ulkomailta niin pitkään, kuin sähkö siellä on halvempaa. Ydinvoima ei myöskään tule vaikuttamaan sähkönhintaan laskevasti. Ydinvoima saattaa olla hiukkaspäästöiltään hiilivoimaa parempi, mutta mielenkiintoisesti ydinvoimaa kannattavat eivät kannata rajoituksia päästöihin yleisestikään. Näin myös päästöt olivat yksi keppihevonen.

Noh, mennäänpä asiaan sitten kuitenkin. Pekkarinen on luvannut ydinvoimalla olevan työllistävä vaikutus, niin rakennusvaiheessa kuin myös myöhemmin. Olkiluoto 3 on ollut todellinen farssi työllistävän vaikutuksen kannalta varsinaisella työmaalla, välillisesti se on toki tuonut työtä alueelle suuren työväen johdosta.

Olkiluodossa tehtyjä virheitä kahden euron tuntipalkoista alkaen ei pidä toistaa uudella työmaalla, vaan rakennuttajat on saatava sitoutumaan selviin alihankkijaketjuihin, missä harmaan työvoiman käyttö tulisi mahdottomaksi. Vastuu eettisestä rakentamisesta, jossa työvoimaa ei käytettäisi orjatyövoimana, jossa rakennuksesta ei löytyisi virheitä, on nyt rakennuttajilla. Sitä vastuuta on valvottava tarkasti!

Ulkomaisen työvoiman käyttöä on valvottava erityisen tarkasti. Heille on maksettava samasta työstä, sama palkka, samoilla ehdoilla. Tällöin myös suomalaisella työvoimalla on mahdollisuus työllistyä jo rakennusvaiheessa. Lopullisessa vaiheessa ydinvoimalahan ei työllistä suoraan kuin reilun sata henkeä.

Rakennetaan epäeettinen ydinvoima eettisesti.


Otson kanssa mielenosoituksessa

Pidetään pyramidi pystyssä

En nykyään pelaa enää niin paljon kuin ennen. Jossain vaiheessa pelasin hyvin aktiivisesti ja pelasin myös eri peleissä suhteellisen huipulla toimien mm. Suomen maajoukkueen kapteenina. Nykyään pyrin kehittämään suomalaista pelikulttuuria eteenpäin. Tämä kirjoitus liittyy meneillään olevaan projektiin.

Suomen jalkapalloliiton mukaan Suomessa on 390 000 jalkapallon harrastajaa. Näistä 390 000:stä vain muutama sata pelaa jalkapalloa ammatikseen. Voisin väittää, että aktiivisia tietokonepelien harrastajia on saman verran, joista osa pelaa moninpelejä verkossa. Suomessa vain kourallinen pelaajia pelaa ammatikseen, joten ero jalkapalloon on huima.

Huippupelaajan tie alkaa, kuten muissakin urheilulajeissa, pohjalta. He aloittavat pelaamisen yleisillä palvelimilla, siirtyvät alemman tason klaaneihin ja ponnistavat keskikastin kautta huipulle. Vain marginaalinen osa pelaajista pystyy siihen. Huipulla pelaaminen vaatii aikaa, taitoa ja päätä. Tie sinne ei missään nimessä ole helppo, eikä siellä pysyminen kävelyä puistossa.

Nykyään Suomessa klaaneille tarjottu toiminta keskittyy tämän marginaalisen huippuryhmän ruokkimiseen erilaisilla turnauksilla. Kestävä kehitys on kokonaan unohdettu. Alemman tason klaanit sekä keskikastin porukat tarvitsevat myös tekemistä, niin online kuin myös LAN puolella. Mikäli nämä ryhmät unohdetaan alkaa peli pikkuhiljaa kuolemaan, koska uusien pelaajien tuleminen karkeloihin pysähtyy.

Vastaukseksi tähän pitäisi ruveta kehittämään erilaisia turnauksia, divisioonia, päivän mittaisia tapahtumia, joihin jokainen saisi tulla ja vastustajat katsottaisiin tason mukaan sopiviksi.Tämä olisi sitä kestävää kehitystä. Tarjottaisiin pelien pelaajille jatkuvaa tekemistä, mahdollisuuksia mitata omaa tasoaan muita vastaan, saada uusia haasteita ja ennenkaikkea saada hyvä syy harjoitella aktiivisesti. Nämä tapahtumat, kuten pelit jalkapallossa, olisivat harrastuksen suola.

Kovinkaan suurta porkkanaa – divisiooniin, turnauksiin, tapahtumiin – ei tarvittaisi, koska näille turnauksille on skenestä saadun palautteen mukaan paljonkin kysyntää. Satsaamalla runsaasti pyramidin alaosiin pidämme myös pyramidin huipun hyvässä kunnossa.

Teemu ’wabbit’ Hiilinen

Kirjoittaja tekee työtä aktiivisesti suomalaisen tietokonepelikulttuurin kehittämiseksi. Kirjoittaja on entinen tietokonepelaaja, joka on käynyt pelaamassa myös ulkomailla. Kirjoittaja nykyään kirjoittaa aktiivisesti eri pelisivuille sekä toimii selostajana Gaming.fi -televisiossa.