Vain lakien tulisi rajata kulttuureja

Suomi on monikulttuurinen maa ja on ollut sitä aivan alusta asti. Monesti puhutaan suomalaisesta kulttuurista, mutta yhtenäistä kulttuuria ei Suomessa koskaan ole ollutkaan. Nykyään Suomeen on tullut myös lisää kulttuureja maahanmuuton myötä.

Monikulttuurisuus on nähty peikkona. Pelätään ihmisten erilaista ulkonäköä, heidän pukeutumistaan, kieltään ja erilaista käyttäytymistään. Pelätään heidän erilaista kulttuuriaan. Ei sitä pitäisi pelätä, siihen pitäisi tutustua.

On kuitenkin totta, että osa kulttuureihin liittyvistä traditioista on Suomen lain vastaisia. Suomen lain kuuluukin olla se tekijä, mikä rajaa kulttuureja. Esimerkkinä voidaan pitää eräissä kulttuureissa yleistä naisten ympärileikkausta, mikä on Suomen laissa kielletty, vaikka se kuuluu tärkeänä osana tiettyjen ihmisten kulttuuriin. Näin laki määrittää kulttuurin raamit. On kuitenkin muistettava länsimainen oikeuskäsitys, joka pääsääntöisesti lähtee aina yksilön oikeuksista sekä velvollisuuksista eikä ryhmän oikeuksista ja velvollisuuksista.

Monissa kulttuureissa on erilaisia omia oikeusistuimia, joiden tulosta Suomeen on puhuttu paljon. Juutalaisilla esimerkiksi on eri puolilla maailmaa toimivia beth din -oikeusistuimia sekä muslimeilla sharia -oikeusistuimia.
Tiukasti tulkittuna uskonnonvapauslaki nimenomaan meinaisi sitä että  nämä tuomioistuimet tulee sallia, ainakin niin kauan kuin sovittelumenettely yleensäkin sallitaan; jos kiistan osapuolet haluavat käyttää uskonnollisin perustein päätöksiä tekeviä sovittelijoita, niin se heille sallittakoon. Sinänsä minun mielestäni voidaan myös argumentoida, että koska uskonnollisiin asioihin liittyy yleensä tietty määrä käytännön ei-vapaaehtoisuutta (helvetin pelko, kuoleman jälkeiset rangaistukset) uskonnollisperusteiset sovitteluistuimet voitaisiin kieltää tai niitä ainakin rajoittaa. Lisäksi tasa-arvoon tulee kiinnittää erityistä huomiota sekä myös toiminnan täyteen vapaaehtoisuuteen molempien osapuolten kohdalla.

Hyväksytään erilaiset kulttuurit, tutustaan niihin ja annetaan lakien olla kulttuureja rajaava tekijä.

Lahtinen ja terrorin pelolla ratsastaminen

Teemu Lahtinen maalailee blogissaan maahanmuuttajat ja varsinkin muslimit kotimaisen terrorismin toteuttajiksi. Vaikka Lahtinen lupailee otsikossa kuinka kotimaista terrorismia voitaisiin välttää, ei hän tarjoa tekstissään muuta kuin pelon sanoja. Terrorismin hän kytkee välittömästi maahanmuuttajiin sekä muslimeihin.

Muslimeista Lahtinen käyttää sanaa muhamettilaiset, joka sinänsä on jo loukkaava termi, koska muslimit eivät ole Muhammedin palvojia. Tämän lisäksi Lahtinen käyttää termiä toisen polven maahanmuuttajat. Tätä termiä käytetään tosin myös lehdistössä, mutta sekin on hyvin leimaava. Ihminen, joka on syntynyt Suomessa, käynyt suomalaiset koulut on suomalainen. Ei toisen polven maahanmuuttaja, joka lokeroi hänet välittömästi kantaväestön ulkopuolelle. Tällaiset termit ovat omiaan luomaan segregaatiota ja niistä pitäisi päästä eroon.

Lahtinen puhuu Euroopan epäonnistumisesta, mutta ei tietenkään kerro mitä hän tällä lauseella tarkoittaa. Euroopassa on toki tehty virheitä, kuten esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, jossa todellinen halu kotouttamiseen puuttui. Näistä virheistä Suomi on jo ottanut oppia ja tarjoakiin huomattavasti parempaa kotouttamista. Tosin suomen kielen opetukseen pitäisi vieläkin enemmän panostaa jo heti alusta asti.

Mitä tulee sitten terrorismiin, minkä Lahtinen linkittää automaattisesti muslimeihin sekä maahanmuuttajiin. Vuoden 2008 tilastojen mukaan Euroopassa tehtiin 515 terroristi-iskua joista yksi (1) oli islamilainen. Tästä olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin bloggauksen.

En toki kiistä, etteikö muslimeissa olisi terroristeja. Heidät voidaan jakaa seuraavan kaltaisiin ryhmiin:

(1) Vauraat ja koulutetut arabit, jotka ovat saaneet uskonnollisen kotikasvatuksen: Osama bin Laden, Ayman Al-Zawahiri, Abdullah Azzam
(2) Maallistuneet ja vaihtelevista syistä turhautuneet, usein (muttei välttämättä) lännessä kasvaneet tai pitkiä aikoja oleskelleet muslimit, tai hiljattain islamiin kääntyneet nuoret länsimaalaiset miehet: Muhammad Atta, Ramzi bin Al-Shibh, Said Bahaji, Ramzi Yusuf, Muhammad Sidique Khan.
(3) Urarikolliset, joista osa on puhtaita opportunisteja ja toiset hakevat synninpäästöä omaksumalla näkyvän uskonnollisen sankariprofiilin tai tavoittelemalla marttyyriutta: Abu Musab Al-Zarqawi, Germaine Lindsay
(4) Rutiköyhät, kouluttamattomat (usein lukutaidottomat) tai työttömät nuoret maaseudun miehet köyhissä muslimimaissa, joissa on kultturisesti vahva perhelojaliteetti: Jotkin Taliban/Al-Qaida -lähtöisten itsemurhapommi-iskujen afgaanitoteuttajista Afganistanissa, joita on aivopesty valheellisilla uhkakuvilla

Viimeisten tutkimusten mukaan suurin osa iskuja toteuttavista muslimeista eivät itseasiassa tunne koraanin, oman uskontonsa perustan, opetuksia. Myös muissa tutkimuksissa on päästy samankaltaisiin toteamuksiin:

Lyhyesti, maallistumisen trendi on voimakkain trendi koko muslimimaailmassa ja hartaistakin vain harva kannattaa terrorismia. Mikäli tuosta 1,57 miljardista valtaosa kannattaisi, maailma olisi jo tuhottu tuhanteen kertaan.

Lisäksi fanatisoitumisen riski on korkeinta nimenomaan maallistuneesta ja hyvin koulutetusta taustasta tulevalle ihmiselle (http://www.parapundit.com/archives/003924.html). Myös vihaiset ei-muslimimiehet joskus kääntyvät ääri-islamistiseen tulkintaan lännessä tästä syystä.

Oikea terrorismi on naimisissa fanaattisuuden kanssa. Sillä ei ole niinkään tekemistä minkään tietyn uskonnon tai elämänkatsomuksen kanssa. Fanaattisuudesta on kirjoitettu hyvin Todellisuudessa.

Lahtisen rakentamat pelot ovat pelolla ratsastamista. Hän aloittaa puhumalla terrorismista ja sen välttämisestä. Hän ei tarjoa ratkaisuja, hän ei edes osoita terrorismin olemassaoloa. Lahtinen vain kirjoittaa ”sattumalta” otsikon Terrorismia Suomessa alle muslimeista sekä maahanmuuttajista. Tälläinen peloittelukampanja lisää turhaan valtaväestön epäluuloja muslimeita sekä maahanmuuttajia kohtaan.

Mielipiteitä on monia, todellisuuksia vain yksi

Maahanmuutosta on voitava keskustella, mutta siitä on voitava keskustella asiallisesti. Tämän takia olemme perustaneet uuden keskustelufoorumin Todellisuus.orgin. Lähtökohtana keskustelufoorumille on ollut asiallinen keskustelu, ilman ennakkoluulojen leimaa.

Ainakin alkuun keskustelu on lähtenyt erinomaisesti liikkeelle, kuten esimerkiksi asiallinen ja analyyttinen keskustelu Euroopan islamisaatiosta, jota tilastoja perusteella ei ole tapahtumassa. Todellisuudessa on keskusteltu myös kulttuurien rajoittamisesta.

Tervetuloa mukaan todellisuuteen!
todellisuus.org

Uusi Suomi on onnistunut parhaiten blogiosiollaan

Kun katselen Uuden Suomen etusivun uutisointia, niin silmiin ei osu oikeastaan yhtään yksilöllistä uutista, mitä ei muualta voisi lukea. Uusi Suomi on kuitenkin onnistunut, se on onnistunut blogiosiollaan tuomaan poliitikkoja, politiikan harrastajia sekä tavallisia kansalaisia lähemmäksi toisiaan.

Blogeissa on otettu välillä yhteen keskenään, jopa ns. blogisotaa käyty eri tahojen kanssa. Siikala vs. Torsti, Husein Muhamed vs. Halla-aho (vaikka ei täällä bloggailekaan) ja nyt viimeisimpänä hyvältä myllyltä haiskahtava vääntö ydinvoimasta. Tämä on Uuden Suomen suola.

Kirjoittajille on annettu vielä paljon vaihtoehtoja bloginsa hallintaan. He voivat tarvittaessa estää kaikki kommentit, sallia ne vain rekisteröityneille tai sallia kaikille. Rekisteröityneet omalla nimellään kirjoittavat ovat yleisesti ottaen korrekteja ja asiallisia. Nimettömät nimikerkin takaa huutelijat aiheuttavat eniten meteliä, mutta sitähän maailmaan mahtuu. Kirjoittajalle on annettu tässä suhteessa vapaat kädet, miten paljon sitä meteliä mihinkin bloggaukseen sopii. Tosin kirjoittaja kantaa myös vastuun kommenteista, jos siellä rupeaa esiintymään rikollista aineistoa on se hänen poistettava välittömästi.

US-blogit antavat myös mahdollisuuden monelle aloittevalle politiikolle, kuten minulle, saada huomattavasti enemmän julkisuutta kuin oman blogin kautta. Tämä on monelle se tärkein motivaattori kirjoitella tänne. Saa vastakaikua kirjoituksille, sitä välillä saa reippaastikin.

Kiitoksia Uudelle Suomelle tästä blogiosiosta, se todellakin ansaitsee sen.