Posts Tagged ‘ vanhukset ’

Vantaa pyyhki vanhuksilla pöytää

tiistai, marraskuu 18th, 2008

Vantaan kaupunki on tavoitteisiinsa laittanut vanhusten kotona jaksamisen. Budjettikeskustelussa niin kokoomus kuin SDP näyttivät todelliset karvansa. Myös Iltalehti kirjoitti tästä otsikolla – Valtuustolta ei lisärahaa vanhusten hoitoon.

Kuitenkin rahaa löytyi luottamusmiesten palkkioiden nostamiseen. Tästä vihreiden Sirpa Kauppinen kirjoitti bloggauksen – Vantaan luottamusmiespalkkioden korotus kohtuuton.

Vasemmistoliitto ja Vihreät tekivät yhdessä työtä, jotta kunnallisveroprosenttia olisi korotettu 0,25%. Näin oltaisiin saatu mahdollisuus toimia Vantaan oman strategian mukaan, jota ovat olleet laatimassa kaikki puolueet. Kuitenkin niin demarit, kuin porvarit halusivat vain lisää rahaa luottamusmiehille, eikä kuntalaisille.

Vasemmistoliiton ehdotus olisi tuonut kunnalliset kodinhoitajat takaisin (vaikka Marilla Kortesalmi vaalien alla sanoi, että kokoomus on tuonut heidät jo takaisin, ehei eivät ole), lisää käsiä vanhustenhoitoon sekä myös turvattu omaishoitajien tuki, josta puuttuu 650 000 euroa.

Vantaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Kati Tyystjärven teksti löytyy Vantaan kaupungin kotisivuilta – Vantaan kaupunki (.doc tiedosto).

Joko olisi aika ottaa ne rukkaset käteen kokoomus ja toteutetaanhan ne unelmat SDP?

Häpeän hetkittäin olevani vantaalainen.

Tehostamisen kirous

maanantai, marraskuu 17th, 2008

Tehostaminen, sanana tuo saa minut näkemään sinistä. Lähihoitajana olen tullut hyvin tutuksi tämän sanan kanssa. Tehostaminen terveydenhoidossa ei tarkoita oman työn tekemistä paremmin tai palvelujen parantamista lisäämällä henkilökuntaa. Suomessa tehostaminen tarkoittaa vain ja ainoastaan enemmän työtä vähemmällä henkilökunnalla.

Oli mielenkiintoista lukea Niko Rinnan bloggaus Nuori pää, vanhat jalat. Blogissaan Rinta ihmettee, missä olivat kaikki hoitajat, kun isänsä kaipasi apua. Heidät oli tehostettu. Rinta tosin löysi heidät kansliasta “juoruamasta” ja samalla ei omien puheiden mukaan syyllistä hoitajia.

Hoitajan työ on monipuolista työtä. Siihen liittyy välittömän hoitotyön lisäksi kirjaamisen velvollisuus. Jokainen lääke, hoitotoimenpide, jatkosuunnitelmat, ravat, barhetlit jne. pitää tehdä. Kun yhdellä hoitajalla vuorosta riippuen on viidestä 20 potilasta, niin kirjaaminen vie aikaa. Myös raportointi seuraavalle vuorolla on tärkeätä. Mahdolliset voinnin muutokset, lääkityksen  muutokset jne. Pitää kertoa seuraavalle vuorolle.

Nyt tehostamista on lisätty. Ei palkata sijaista, jos sijaisuus kestää alle neljä päivää, uusia toimia ei täytetä. Pitää vain pärjätä. Tämä näkyy palvelun laadussa ja siitä ei kannata valittaa hoitajille. He tekevät jo nyt todella raskasta työtä ja tulevaisuudessa taakkaa vielä lisätään.

Voitaisiinko joskus tehostaa oikein, eli lisäämällä henkilökuntaa ja parantamalla palvelua?

Teemun Teesit

maanantai, lokakuu 13th, 2008

Olen pohtinut pitkään lopullisia vaaliteesejäni, ja kiteytin ne lopulta tähän muotoon:

1. Laitoshoidosta kotihoitoon

Hylätyt vanhukset

Tässä pitää muistaa yksilöllisyys. Aina kotikaan ei ole se paras vaihtoehto, mutta laitoshoidolle pitää tarjota enemmän vaihtoehtoja. Asu ja elä -malli, josta olen kirjoittanut ylläolevan bloggauksen, on mielestäni loistava vaihtoehto nykyiselle hoidolle. Kotihoitoon sekä asu ja elä -malliseen hoitoon pitää tulevaisuudessa panostaa.

2. Kunnan on itse tuotettava omat palvelunsa

Vantaan porvarit pakenevat kehitysvastuuta

Kehitysvastuun pakoilu on lopetettava. Kunnan palveluja pitää kehittää ja kehitysvastuu on pidettävä itsellä. Vantaan tulevaisuus on haasteellinen, mutta se tarjoaa mahdollisuuden. Siihen mahdollisuuteen meidän on tartuttava.

3. Ei ruuhkamaksuille

Pääkaupunkiseutu on Suomessa poikkeuksellisen kallis alue elää. Vuokrat sekä tonttien hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin muualla Suomessa. Ruuhkamaksut lisäisivät pääkaupunkiseudun eriarvoisuutta. Voin hyväksyä ruuhkamaksut, jos niistä tulevat rahat käytettäisiin lyhentämättöminä joukkoliikenteen kehittämiseen. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne toimii nimittäin tällä hetkellä kunnolla vain ydinkeskustassa ja ratojen läheisyydessä. Poikittaisliikenne Vantaalla sekä Vantaalta Espooseen on lähinnä vitsi.

4. Joukkoliikennettä kehitettävä vaihtoehdoksi autolle

Nykyisellään pääkaupunkiseudun joukkoliikenne ei pysty vastaamaan ihmisten tarpeiden muodostamaan haasteeseen tarpeeksi. Tämän takia joukkoliikennettä on kehitettävä. Siitä on tehtävä edullisempaa ja samaan aikaan tarjottava paremmin ihmisten liikkumistarpeita palvelevia linjoja näin kasvattaen joukkoliikenteen käyttäjämäärää. Vantaan Kehärata tulee helpottamaan Vantaan poikittaisliikennettä, mutta Vantaan ja Espoon välistä liikennettä on myös kehitettävä parempaan suuntaan. Linjoja on suunniteltava palvelevammiksi.

5. Ampumaurheilukeskus Petikkoon

Ampumaurheilukeskus Petikkoon

Ampumaurheilukeskuksen rakentaminen on herättänyt kiivasta keskustelua blogissa. Lentomelualue on todella sopiva paikka ampumaradalle. Lisäksi ampumaurheilukeskus tarjoaisi harjoittelumahdollisuuden sekä poliisille että rajavartiolaitokselle. Harrastamisen mahdollisuudet kuuluvat kaikille, varsinkin 40 000 pääkaupunkiseutulaiselle ampujalle.

6. Hoitajien työolosuhteet parannettava

Päättäjät ulos, päättäjät ulos!

Olin mukana järjestämässä hoitajien mielenosoitusta, sillä välillä joudutaan työntekijöiden inhimillisen kohtelun turvaamiseksi ryhtymään myös suoraan toimintaan. Hoitajien työolosuhteet vaativat kuitenkin muutakin parantamista. Hoitajia on palkattava lisää, jotta jaksaminen työpaikoilla parantuisi. Sitä kautta myös sairaspoissaolot vähenisivät ja voisi mahdollisesti jopa syntyä säästöä pitkässä juoksussa. Myös hoidon laatu paranisi. Tämä kohentaisi niin kaupungin taloutta, potilaiden saamaa hoitoa kuin hoitajien jaksamistakin. Tilanne olisi parhaimmillaan voitto-voitto kaikille.

Suomalaiset huolissaan vanhusten terveydenhuollosta

tiistai, toukokuu 20th, 2008

TNS Gallup on tehnyt tutkimuksen suomalaisia eniten huolestuttavammista asioista ja syventynyt erikseen terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. Tutkimuksen on tilannut Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto, SuPer ry.

Huoli terveydenhuollosta

(lisää…)

Top of page