Posts Tagged ‘ teemu ’

Ei yhdistymiselle, kyllä yhteistyölle

lauantai, maaliskuu 21st, 2009

Helsingin Sanomat kirjoittivat tänään uutisen Helsingin Vantaan kaappauksesta. Yhdistymistä ruvetaan selvittämään ja jo vuonna 2013 nämä kaksi kaupunkia pitäisi olla yhdessä. Kannatan yhteistyötä, mutta yhdistymistä en pysty millään kannattamaan.

Monenlaiata yhteistyötä pitäisi ruveta kehittämään. Länsimäki alueena on hyvä esimerkki. Se on aivan yhteen kasvanut Mellunmäkeen. Alueella sijaitsee Länsimäen terveysasema, minkä voisi avata helsinkiläisten käyttöön. Myös koulujen, päiväkotien jne. yhteistyötä pitäisi kehittää.

Yhdistyminen Helsinkiin ei hyödyttäisi vantaalaisia. Varsinkaan, jos metropolilainsäädäntöä ei laadittaisi kunnolla ja perustettaisii erilaisia aluevaltuuskuntia, joilla olisi oma verojen keräämisoikeus. Vantaata uhkaa jäädä Helsingin peräkyläksi palvelujen keskittyessä Helsingin keskustaan. Tätä ei pidä tapahtua.

Selvityksiä toki saa tehdä, kunhan ne eivät ole poliittisella mandaatilla tehtyjä. Kaikkihan tietävät kokoomuksen ajavan yhdistymistä pakolla eteenpäin. Näin sanoi jo Vantaan kunnanhallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok), joka vaalivoiton saatuaan mainosti vantaalaisten äänestäneen yhdistymisen ja yksityistämisen puolesta. Selvityksen pitää olla yliopistotasoinen poliittisesti sitoutumaton, muuten sillä ei ole arvoa.

Suomalaista eUrheilua Tampereella

torstai, helmikuu 19th, 2009

Huomenna auton nokka kääntyy jälleen kohti Tamperetta. Tampereella järjestetään joka vuosi Winter Assembly tapahtuma, jossa ratkotaan suomalaisen eSportsin kuninkuudet. Olen mukana selostamassa otteluita sekä juontamassa tapahtumaa.

Mitä on eSports?

Elektronisella urheilulla tarkoitetaan tietokone- sekä konsolipelejä, joita pelataan kilpailullisesti. Ylivoimaisesti suosituin eSports -laji Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut Counter-Strike 1.6, kun taas Aasiassa suurimmat rahat liikkuvat Star Craftissa.

Voiko elektronista urheilua verrata urheiluun?

Helposti. Elektroninen urheilu ei ole fyysisesti niin raskasta kuin hiihto tai muut perinteiset urheilulajit, mutta harjoittelu se vaatii kuin mikä tahansa joukkuelaji. Elektronisessa urheilussa joukkueita nimitetään yleisesti klaaneiksi, mitkä pelaavat yleensä samalla kokoonpanolla, harjoittelevat erilaisia taktiikoita peleihin, tutustuvat vastustajien taktiikoihin jne. Kaikkea sitä samaa, mitä esimerkiksi jääkiekko pitää sisällään. Lisäksi pelaajilla pitää olla hyvät henkiset ominaisuudet, jotta kestävät LAN-tilanteen paineet.

Mitä Tampereella tapahtuu?

Tampereelle kasaantuu yhteensä 1 500 tietokoneharrastajaa. Monet tulevat viettämään aikaa toistensa kanssa, mutta toiset tulevat myös kilpailemaan. Lajeina tämän vuoden Winter Assembly tapahtumassa on Counter-Strike 1.6, Counter-Strike:Source, Call of Duty 4, DOTA, Dance Dance Revolution sekä Guitar Hero. Mainittakoon, että Guitar Hero -kompoon tulevat osallistumaan myös Iron Sky -elokuvan päähahmot.

Mitäs Teemu touhuaa Tampereella?

Aion juontaa sekä selostaa kilpailut. Kilpailuja olen juontanut jo vuodesta 2005 GameTVlle ja tänä vuonna sitten olen AssemblyTVn mukana. Minusta tehdyn haastattelun voi lukea e-Sports.fi -sivustolta ja edellisistä Assemblyistä nauhoitettua materiaalia löytyy alta:

Counter-Strike 1.6 -ottelu

Assembly 2007 avaus (hyvin gonzoa)

Ja viimeisenä Counter-Strike pelaaja Ollin tulkinta Pokemon -laulusta.

Martinlaaksolainen kannanotto

maanantai, tammikuu 26th, 2009

Martinlaakson juna-aseman alikulkutunnelissa on kantaaottava teos. Ihminen vai raha?

Se on hyvä kysymys, kun on seurannut viime aikaisia ratkaisuja talousrintamalla. Yritysten KELA -korvaukset siirretään suoraan työntekijöiden maksettavaksi, vaikka EKn nokkamies ei pystykään arvioimaan kuinka monta työpaikkaa tämä siirto toisi Suomeen.

Muistan, kuinka kuntavaalien alla Jyrki Katainen kovasti televisiossa vakuutteli, että kuntien on tasattava tulot ja menot. Sehän on ihan yksinkertainen asia, niin tehdään kotitalouksissakin. Nyt Jyrki on itse lyönyt alas valtion tulot ja joutuu paikkaamaan tätä 30 miljardin euron lainalla. Miten se tasaaminen nyt meni sitten? Näin yksinkertainen ihminen ei sitä oikein ymmärrä.

Mutta annetaan martinlaaksolaisten sanoa se kuvin:

Martinlaaksolainen kannanotto

Ammutaan yhdessä Vantaalla

keskiviikko, syyskuu 17th, 2008

Olin tänään Ampumaurheilukeskuksen informaatiotilaisuudessa. Hyvässä muistissa oli Osmo Soininvaaran blogi kaikki paitsi ampuminen on turhaa, jossa Soininvaara ryöpyttää koko ampumaurheilua turhana. Halusin kuitenkin itse käydä kuulemassa, mistä on kyse.

Ampumaurheilukeskus tulisi hyvin lähelle kotiani, noin kahden kilometrin päähän. Olin tästä syystä erityisen kiinnostunut radan turvallisuudesta, mahdollisista meluhaitoista sekä ympäristöhaitoista.
Turvallisuus

Radan turvallisuus tulisi olemaan todella hyvä. Radalta olisi käytännölliisesti katsoen mahdotonta ampua reunojen ulkopuolelle, koska se estettäisiin erilaisilla kateratkaisuilla.
Meluhaitat

Rata sijaitsisi lentomelualueella. Lentokoneet käyttävät yläpuolista ilmatilaa nousuissa, ja alueella on käytännöllisesti katsoen jatkuvaa lentomelua. Välittömässä läheisyydessä ei ole taloja, rata sijaitsisi laaksossa puiden ympäröimänä ja lisäksi sen ympärille rakennettaisiin meluaidat. Nykyisin radan alueelle ajaa 400-700 kuorma-autoa täydessä maalastissa päivittäin eikä tästä selvityksen mukaan ole ollut haittaa lähimmälle asutukselle. Tuskin siis myöskään ampumisesta.
Ympäristöhaitat

Ympäristöhaitat pystytään minimoimaan luotisiepparien ja erilaisten kaivojen avulla, jotka tulisivat keräämään raskasmetallit talteen. Luonnolle ei siis koituisi suurta haittaa tästä hankkeesta.

Olin tietenkin kiinnostunut myös talouskysymyksistä. Paljonko rata tulisi maksamaan, miten se rahoitettaisiin ja mitkä tulisivat olemaan radan käyttökustannukset? Vastaus oli, että rata tultaisiin rahoittamaan pääsääntöisesti Helsingin ja Espoon varoista Vantaan tarjotessa maa-alueen sen käyttöön. Kuopiossa rakennetun vastaavan radan kustannukset olivat noin 3,5 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin budjetissa on varattu mahdolliseen ampuratahankkeeseen n. 1,5 miljoonaa euroa. Kustannuksia voisi laskea kaavoittamalla alueen nopeasti ja käyttämällä jo paikalle tuotua maa-ainesta vallien rakentamiseen. Valmistuttuaan ampumaurheilukeskuksen käyttömaksut tulisivat ratamaksuista.

Omasta mielestäni pääkaupunkiseudun ampumaurheilijat tarvitsevat keskuksen. Kaupungit ovat rakentaneet uimahalleja, jäähalleja sekä erilaisia monitoimihalleja, mutta ampumaradoista n puutetta. Pääkaupunkiseudulla asuu arvioiden mukaan 40 000 harrastajaa. Heille pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisuus harrastaa ampumaurheilua, joka on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin.

Top of page