Avainsana-arkisto: sunnuntai

Haittakorvaukset ovat korvaus menetetystä vapaa-ajasta

Kauaa ei vettä virrannut Vantaassa, kun Kokoomus on päättänyt lähteä hakemaan ”kilpailukykyä” uusilla käänteillä. Pussin pohjalta löytyi nyt EK:n märkä uni – sunnuntain haittakorvausten poistaminen. Tosin Kokoomus kutsuu tätä haitallisen sunnuntailisän poistamiseksi.

Yhteiskuntamme ei ole 24/7 yhteiskunta, vaikka sitä kuinka puhuisi. Yhteiskuntamme toimii arkipäivisin kello 8-16 välisenä aikana. Tuo on meidän ylivoimaisesti yleisin työaikamme. Myös kaikki muu sosiaalinen toiminta ihmisen sekä perheen välillä rakentuu tuon ajan ulkopuolelle.

Harrastukset, sosiaalinen elämä, juhlat, nämä kaikki tapahtuvat arkipäivien kello 8-16 ulkopuolella. Monet vuorotyöntekijät tekevät työtä juuri sinä aikana, jolloin muut viettävät ns. normaalia elämää. Tästä syystä heille maksetaan siitä haittakorvauksia.

Troijan hevosena yleisessä keskustelussa käytetään esimerkkinä ravintola-alaa. Sen varjolla halutaan poistaa pyhien haittakorvauksien maksaminen laista. Jolloin se siirtyisi suoraan neuvoteltavaksi työehtosopimuksiin.

Ensinnäkin matalapalkkaisella ravintola-alalla työskentelevät tarvitsevat jo pelkästään pienen palkkansa johdosta haittakorvauksensa. Toisekseen, jos kirjaus laista poistetaan, niin sen jälkeen siitä tullaan käymään isoa vääntöä kaikilla aloilla – ei pelkästään ravintola-alalla.

Kokoomuksen mallilla leikattaisiin taas suomalaisten ostovoimaa. Leikkaus kohdentuisi jälleen samaan ryhmään, eli matalapalkkaisiin vuorotyöntekijöihin. Samalla myös kokoomuksen ajattelumalli ontuu. Lisää kysyntää ravintoloille ei synny leikkaamalla ostovoimaa. On myös syytä kysyä, että miksi ravintola ei hinnoittelussaan kompensoi sunnuntain korkeampi kustannuksia jokaisessa myymässään annoksessa.

Sen sijaan, että käymme keskustelua haittakorvausten poistamisesta sunnuntailta. Meidän pitäisi ruveta käymään keskustelua haittakorvausten nostamiseksi lauantain osalta. Viikonloput ovat kuitenkin ihmisille tärkeimpiä päiviä vapaa-ajan sekä sosiaalisen elämän suhteen. Tekemällä työtä viikonloppuisin kärsii siitä sekä ihminen itse että hänen sosiaalinen lähipiirinsä. Lauantain haittakorvaukset tulisi siis nostaa samalle tasolle kuin pyhäpäivien korvaukset ovat.