Posts Tagged ‘ sosiaali- ja terveystoimi ’

MOT: Omaishoitajien kujanjuoksu

tiistai, joulukuu 2nd, 2008

YLEn ajankohtaisohjelma MOT on tehnyt ½ tunnin mittaisen ohjelman Vantaan omaishoidon tilanteesta. Kaksi perhettä tuovat kasvot todellisille ongelmille. Ensi vuodelta Vantaalta puuttuu omaishoidosta rahaa n. 650 000 euroa. Ratkaisuna Matti Lyytikäinen esittää kriteerien kiristämistä, jotta niin moni ei tulisi saamaan omaishoidontukea.

Aivan käsittämätöntä puhetta. Omaishoitaja säästää vuodessa n. 30 000 euroa julkisia rahoja. Miksi säästetään näin tärkeässä asiassa? Jos vaikka säästettäisiin Kehä III peruskorjauksessa, Oopperan tuesta tai ei rakennettaisi Vantaasta niin vahvasti brandia. Hoidettaisiin vaikka meidän kuntalaisia välillä.

MOTn ohjelman voi katsoa YLE-areenasta osoitteesta: http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1691074.asx?bitrate=1

Vanhusviikko Vantaalla, Vantaan uudet tuulet

maanantai, lokakuu 6th, 2008

Osallistuin tänään vanhusviikkojen avaukseen Vantaan Myyrmäessä. Puhumassa oli Vantaan vanhuspalveluiden johtaja Matti Lyytikäinen. Myyrmäen sosiaali- ja terveyskeskuksen auditorio oli aivan täynnä rappusia myöden.

Lyytikäinen aloitti tilaisuuden kaaviolla, joka havainnollisti Vantaan vanhusväestön kehitystä. Vuodesta 2010 vuoteen 2025 vanhusväestön määrä tulee kasvamaan 125%, n. 7500 vanhuksesta 17500 vanhukseen. Tämä haaste meidän on otettava vastaan. Se tuo mukanaan mahdollisuuden toteuttaa vanhusten hoito hyvin.

Lyytikäinen esitti Vantaan kaupungin strategian onnellisen vanhuuden mahdollistamiseksi. Jo heti ensimmäisessä kohdassa piti kysyä Lyytikäiseltä tarkennusta. Vantaan kaupungin strategiassa puhutaan omaishoitajiin panostamisesta, mutta Vantaallahan ei tänä vuonna enää oteta uusia omaishoitajia tukimaksujen piiriin. Jonoon kyllä pääsee, mutta omaishoidon tukea ei tulla maksamaan. Lyytikäinen pahoitteli tapausta, ja ymmärrän häntä hyvin. Eivät ne rahat Lyytikäisen takana olekaan, päätöksen teki apulaiskaupunginjohtaja Salminen (kok.).

Omaishoitajiin pitää pystyä ensi vuonna panostamaan enemmän. Budjettiin on lisättävä rahaa reilusti sekä suoraan taloudelliseen tukeen että palveluihin. Keskustelin erään omaishoitajan kanssa palveluseteleistä. Vantaan kaupungin myöntämillä palveluseteleillä pystyy järjestämään hoitoa omaiselleen kolmeksi tunniksi ja 20 minuutiksi, vaikka tarkoituksena olisi koko päivä. Omaishoitajan jaksamisen tukeminen on ensisijaista, sillä kun hänen voimansa loppuvat, ovat omaishoitaja ja hänen hoidettavansa molemmat nopeasti laitoshoidossa. Tämä ei ole inhimillistä eikä myöskään taloudellista.

Vantaalla on saatu kuitenkin paljon aikaan Valvanteen johdolla: On perustettu kotisairaala sekä geriatrinen arviointi- ja akuuttiosasto. Nämä toimivat tiiviissä yhteistyössä ja varmasti tukevat kotona asumista. Keskusteluissa otettiin kuitenkin esille myös kotona asumisen mielekkyys, kotona kun koettiin myös turvattomuutta sekä yksinäisyyttä. Näihin asioihin olen ottanut aikaisemmin kantaa puhuessani Espoon Asu ja elä -mallista, jota toivon myös Vantaalle.

Vanhusasiamiehestäkin on Vantaalla keskusteltu, mutta vain keskusteltu. Minusta vanhusasiamiehen viran perustaminen olisi mielekästä. Siitäkin olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini.

Tilaisuus oli antoisa ja seniorikansalaiset aktiivisia keskustelijoita. Oli hauska jutella heidän kanssaan tilaisuuden päätyttyä. Kiitoksia järjestäjille ja Lyytikäiselle.

Hyvinvointisi on kaupan!

torstai, elokuu 21st, 2008

Kaksi päivää sitten kirjoitin blogissani kaupan olevasta hyvinvoinnista. Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja ehdottaa pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveystoimen liikelaitostamista. Tässä otteita siitä, mitä tarkoitetaan kunnallisella liikelaitoksella:

Liikelaitokselle on ominaista, että se kattaa kulunsa maksutuloilla, sen investoinnit katetaan pitkällä aikavälillä tulorahoituksella ja sille laaditaan oma tuloslaskelma sekä tase.

Kunnan liikelaitostoiminta on kannattavuusperusteista liiketoimintaa.

Otteista käy selvästi ilmi se tosiasia, että liikelaitos pyrkisi toimimaan “omillaan”. Mutta miksi ihmisten hyvinvoinnista, terveydestä ja hengestä huolehtimisen pitäisi olla taloudellisesti tuottavaa toimintaa? Miten tuotot lasketaan? Yleensähän vain verrataan välittömiä, numeroilla mitattavia tuottoja, mutta sitä terveydenhuollossa ei oikeastaan koskaan tehdä. Terveydenhuollon tuotot kun näkyvät pidentyneessä eliniässä, paremmassa elämänlaadussa ja lisääntyneessä turvallisuuden tunteessa.

Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Salminen haluaa romuttaa koko julkisen terveydenhuollon pääkaupunkiseudulla ja tehdä siitä liikelaitoksen. Tätä perustellakseen hän vetää taskustaan jo tutuksi tulleen säästökortin. Salmisen käyttämä vertauskuva on korni:”Kyllähän ihmiset nykyäänkin menevät Helsinkiin teatteriin. Samalla tavoin jokin laadukas erityishoito voitaisiin keskittää esimerkiksi Espooseen. Kyllä ihmiset olisivat varmasti valmiita kulkemaan erityispalveluiden perässä.”

Hän siis vertaa sydänohitusleikkauksesta, syöpähoitoja, lonkkaleikkauksia jne. teatterissa käyntiin. Jo nyt pääkaupunkiseudulla toki on terveydenhoitoa keskitetty ja sitä yhteistyötä voitaisiin kehittää edelleen, mutta liikelaitostamisen tielle ei ole syytä lähteä.

Top of page