Posts Tagged ‘ salminen ’

Vantaan terveydenhoito tehokkainta isoista kaupungeista

perjantai, syyskuu 12th, 2008

Osallistuin Vihreiden järjestämään keskustelutilaisuuteen Vantaan sosiaali- ja terveydenhoidon tilasta ja tulevaisuudesta. Paikalle oli saapunut puhumaan myös Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Salminen. Salminen on ollut viimeaikoina otsikoissa ns. Salmisen listan vuoksi, joka kuitenkin onneksi vedettiin pois lautakunnan käsittelystä.

Minulle illan tärkein yksittäinen anti oli Salmisen lausunto, jonka mukaan “Vantaan terveydenhuolto on isojen kaupunkien tehokkainta.” Tämä laittaa koko hössötyksen suurista säästöistä ja yksityistämisen iloista aivan uudelle pohjalle. Jos Vantaa pystyy suurimmaksi osaksi kunnallisesti tehokkaimpaan terveydenhoitoon, niin miksi sitä pitäisi ruveta voimakkaasti yksityistämään tai ulkoistamaan? Onko kyse pelkästä periaatteesta, kun ruvetaan korjamaan jotakin, joka ei ole rikki?

Keskustelutilaisuudessa käytiin läpi myös Vantaan terveydenhoidon tulevaisuutta. Tässä muutama keskeinen asia, jotka poimin Salmisen puheesta:

- Pieniä terveysasemia ei olla lakkauttamassa. Tämä on helpotus monelle vanhukselle ja liikuntarajoitteiselle, joille lähellä oleva lääkäri on tärkeä.
- Lääkärien listamalli käynnistyy ensi vuoden alusta. Listamalliin siirtyminen on hyvä idea, siinä kun kroonisia sairauksia sairastavat ihmiset voivat valita listalta oman lääkärinsä. Näin lääkärien oma erikoistuminen tulee otettua hyvin huomioon. Diabeetikot, reumaatikot jne. voidaan silloin hyvin keskittää lääkäreille, jotka tuntevat erityisesti nämä sairaudet. Samalla lääkäreille jää enemmän aikaa paneutua asiakkaisiinsa.
- Kotihoitoa pyritään tehostamaan tulevaisuudessa. Tämä on se asia, jota olen itsekin ajanut. Kotihoito ja palveluasuminen ovat avaimet tulevaisuuden vanhustenhoitoon. Täytyy kuitenkin muistaa, että Länsi-Vantaalta on viime aikoina lakkautettu palvelukoteja. Toivottavasti kunta pystyy nopeasti järjestämään uusia lakkautettuja korvaamaan. Varsinkin Asu ja elä -mallisia palvelutaloja pitäisi ruveta jo suunnittelemaan.

Kaikenkkaikkiaan Vantaalla siis menee terveydenhoidon osalta ainakin taloudellisesti hyvin. Käsiä sairaaloihin kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa lisää, kun asiakasmäärät tulevat väestön ikääntyessä kasvamaan. Toivottavasti Vantaa pystyy vastaamaan tähän lisäämällä henkilökuntaa sairaaloissa. Näin pystyttäisiin tarjoamaan tasokkaampaa hoitoa ja pitämään henkilökunta terveempänä ja motivoituneempana töihin.

Vantaan porvarit pakenevat kehitysvastuuta

torstai, syyskuu 4th, 2008

Vantaan Sanomissa (3.9.) ilmestyi Vantaan valtuuston puheenjohtaja Tapani Mäkisen kunnallispoliittisia näkemyksiä esittelevä artikkeli. Mäkisen mukaan Vantaan kaupunki ei tule selviämään taloudellisista ongelmistaan ellei se aloita lakisääteisten palvelujen voimakasta yksityistämistä ja ulkoistamista. Yksityistäminen on kuitenkin vain kehittämisvastuun siirtämistä yksityiselle yritykselle. Sen voimakas puoltaminen kertoo nähdäkseni pelosta kohdata haasteet, seistä niiden edessä ja ratkaista ne. Vantaan nykyinen tilanne on mahdollisuus, mahdollisuus tehdä asioita toisin, rakentaa ja kehittää palveluita. Tämä mahdollisuus meidän tulee käyttää itse, ei antaa sitä markkinavoimille.

Mäkinen syyttää vasemmistoa siitä, ettei se toimi kuten hän haluaa – mikä on vain hyvä asia. Toiset meistä kun ovat tarpeeksi vahvoja kantamaan muutoksien tuoman vastuun sen sijaan että vain luovuttaisivat sen edessä. Mäkisen mielestä Vantaan poliittinen yhtenäisyys on vaakalaudalla, mutta tämähän vain todistaa demokratian toimivan: turha on kiskoa samaa köyttä, jos matka on syvälle suohon. Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua, ja sitä me toivottavasti saamme valtuustoon lisää ensi kuussa.

Mäkinen tuo vaalikorttina esille myös Helsingin ja Vantaan yhdistämisen, mikä mielestäni on todella huono vaihtoehto lähidemokratian kannalta. Muodostuvassa kaupungissa olisi yli 700 000 ihmistä, jolloin lähidemokratian toteutuminen olisi mahdoton yhtälö. Valta siirtyisi yhä enemmän virkamieskoneistolle.

Mäkinen ei myöskään ole ainoa samassa lehdessä “kunnostautuva” kokoomuslainen: apulaiskaupunginjohtaja Jukka Salminen ilmoittaa, että omaishoitajia ei oteta enää tänä vuonna. Jonoon pääsee kyllä, mutta rahaa saa vasta ensi vuonna – jos sitä silloinkaan löytyy. Tämä on täysin naurettavaa. Jos ensin valitetaan, että talous on ruvella ja jotain pitäisi tehdä, niin miksi samaan hengenvetoon tuhotaan halvinta ja parhaisiin kuuluvaa hoitomuotoa vanhuksille ja vammaisille? Ovatkohan Salminen ja Mäkinen laskeneet paljonko omaishoidon alasajo tulee maksamaan pitkässä juoksussa kunnalle? Tuskin. Näitä suunnitelmia ei ilmeisesti ole tehty ajatellen tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä, vaan säästöt pitää saada nyt ja heti. Ei siis ole niin väliä, mihin summiin säästötoimenpiteiden todelliset kustannukset nousevat muutaman vuoden päästä, kunhan nyt vaalivuotena saadaan päteä.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa kiehuu

perjantai, elokuu 29th, 2008

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen (29.8) artikkelin otsikolla Sosiaalilautakunnan demarijohtaja suututti Vantaan porvarit. Artikkelissa kokoomuksen Seija Puha syyttää demarien Mari Niemi-Saarta luottamuksellisen valmisteluaineiston vuotamisesta lehdistölle. Kyse oli niinsanotusta Salmisen giljotiini -listasta; kymmenen miljoonan euron leikkauksesta sosiaalitoimen ja terveydenhuollon budjettiin.

Osia tästä giljotiini -listasta oli nähtävillä Vantaan Sanomissa viime viikolla. Kirjoitinkin aiheesta bloggauksen Kolme hutia ja palo. Bloggauksen lähdetieto oli saatu Vantaan Sanomista.  Kirjoitin aiheesta myös Vantaan Sanomien keskustelupalstalle pitkän mielipidekirjoituksen vanhuksilla ja vammaisilla käydään budjettikauppaa.

Vantaan kokoomuslaiset eivät ole suuttuneet listan sisällöstä, sehän on heidän kynistään lähtöisin. He vain haluavat ampua viestin tuojan – Mari Niemi-Saaren.

Listan esille tulo on hyvä asia. Samoin on hyvä asia, että lista herättää keskustelua. Sehän tulee määrittämään Vantaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa vuodeksi eteenpäin. Pelottavaksi asian tekee kokoomuslaisten voimakas listaa koskevan julkisen keskustelun vastustus.

Kokoomuksen Puhan argumentointi listan julkistamisesta toistaa Vanhasen hallituksen retoriikkaa: “Keskeneräisistä asioista ei saa keskustella julkisesti.” Mutta juuri niistähän nimenomaan pitää keskustella, varsinkin aiheista, jotka koskettavat jokaista kuntalaista. Niihin pitää pystyä vaikuttamaan ennenkuin päätökset nuijitaan pöytään.

Kolme hutia ja palo

perjantai, elokuu 22nd, 2008

Kirjoitin eilen artikkelin Vantaan apulaiskaupunginjohtajan liikelaitostamisideasta:

Hyvinvointisi on kaupan.

Olen yhdistänyt Hyvinvointisi on kaupan -artikkelin sekä kolme hutia ja palo -artikkelin Vantaan Sanomien keskustelupalstalla yhdeksi pitkäksi jutuksi. Keskustelua voi seurata Vantaan Sanomien -kotisivulla .

Liikelaitostaminen oli Jukka Salmisen ensimmäinen ohilyönti. Tänään Jukka Salminen pääsi herkuttelemaan 10 miljoonan euron vähennyksillä, jotka kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhoitoalalle. Hän ei näe metsää puilta.

Vanhusten ja vammaisten ostopalveluita heikennetään. Tämä tarkoittanee kuljetuspalveluita, kotisiivousta ja kotihoitoa eli juuri niitä palveluita, jotka tukevat kotona asumista ja ehkäisevät ennenaikaista joutumista laitoshoitoon. Tämä tarkoittaa pahimmillaan täydellistä sosiaalista eristämistä. Vantaalla vanhuus on siis sairaus ja tätä sairautta hoidetaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa sairaalassa, Kaunialassa.

Salmisen listalta löytyy myös Terhokoti. Terhokoti on tehnyt todella arvokasta työtä saattohoidossa. Se on viimeinen palvelus, jonka yhteiskunta voi tarjota jäsenelleen, mutta ei Vantaalla. Vantaalla se tarkoittaa kulua.

Salminen haluaa myös iskeä kyntensä mielenterveyspotilaiden asumiseen. Mielenterveyspotilaiden tukiasuminen on ennalta ehkäisevää toimintaa. Se estää asiakkaiden syrjäytymistä ja luo heille mahdollisuuksia työskennellä tavallisessa tai suojatyössä. Nyt heidät siirretään omiin koteihin, yksin. Toiset heistä varmaan ovatkin valmiita siihen, mutta toiset eivät. Onko Vantaalla varaa jättää mielenterveyspotilaat oman onnensa ojaan? Se tarkoittaa pitkällä tähtäimellä tuhansien eurojen menetyksiä. Mutta toki välillisesti, nythän ilmeisesti katsotaan vain välittömiä kuluja ja niiden leikkauksia.

Joku on listalle laittanut jopa omaishoidon tuen leikkaamisen. Siinä varsinkin katsotaan vain välittömiä kuluja eikä nähdä lainkaan tulevaisuuteen. Omaishoito on kuitenkin arvokasta ja yhteiskunnalle halpaa toimintaa. Nyt sen pienen tuen leikkaaminen on otettu säästölistalle.

Kolmatta hutia odottelen, kaksi on nyt jo tullut. Kyllä hävettää olla vantaalainen.

Hyvinvointisi on kaupan!

torstai, elokuu 21st, 2008

Kaksi päivää sitten kirjoitin blogissani kaupan olevasta hyvinvoinnista. Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja ehdottaa pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveystoimen liikelaitostamista. Tässä otteita siitä, mitä tarkoitetaan kunnallisella liikelaitoksella:

Liikelaitokselle on ominaista, että se kattaa kulunsa maksutuloilla, sen investoinnit katetaan pitkällä aikavälillä tulorahoituksella ja sille laaditaan oma tuloslaskelma sekä tase.

Kunnan liikelaitostoiminta on kannattavuusperusteista liiketoimintaa.

Otteista käy selvästi ilmi se tosiasia, että liikelaitos pyrkisi toimimaan “omillaan”. Mutta miksi ihmisten hyvinvoinnista, terveydestä ja hengestä huolehtimisen pitäisi olla taloudellisesti tuottavaa toimintaa? Miten tuotot lasketaan? Yleensähän vain verrataan välittömiä, numeroilla mitattavia tuottoja, mutta sitä terveydenhuollossa ei oikeastaan koskaan tehdä. Terveydenhuollon tuotot kun näkyvät pidentyneessä eliniässä, paremmassa elämänlaadussa ja lisääntyneessä turvallisuuden tunteessa.

Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Salminen haluaa romuttaa koko julkisen terveydenhuollon pääkaupunkiseudulla ja tehdä siitä liikelaitoksen. Tätä perustellakseen hän vetää taskustaan jo tutuksi tulleen säästökortin. Salmisen käyttämä vertauskuva on korni:”Kyllähän ihmiset nykyäänkin menevät Helsinkiin teatteriin. Samalla tavoin jokin laadukas erityishoito voitaisiin keskittää esimerkiksi Espooseen. Kyllä ihmiset olisivat varmasti valmiita kulkemaan erityispalveluiden perässä.”

Hän siis vertaa sydänohitusleikkauksesta, syöpähoitoja, lonkkaleikkauksia jne. teatterissa käyntiin. Jo nyt pääkaupunkiseudulla toki on terveydenhoitoa keskitetty ja sitä yhteistyötä voitaisiin kehittää edelleen, mutta liikelaitostamisen tielle ei ole syytä lähteä.

Top of page