Posts Tagged ‘ mielenosoitus ’

Älä sairastu kesällä

perjantai, toukokuu 15th, 2009

Useat kunnat ovat ilmoittaneet tänä kesänä lomauttavansa hoitohenkilökuntaansa. Nyt tähän samaan joukkoon on ilmoittautunut myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS).

Auvo Ruhala on väitöskirjassaan todennut hoitajien liiallisen työmäärän ajavan heidät sairaslomalle samalla kun se lisää hoitovirheiden määrää, heikentää työnlaatua sekä lisää työkyvyttömyyttä. Liiallisen työmäärän ja sairaalainfektioiden väliltä on myös löydetty selvä yhteneväisyys.

Kaksi vuotta sitten “hoitajien kapinan” aikaan hallitus sai nopeasti säädettyä pakkotyölain. Vetoomukset keskoslapsien puolesta upposivat kansaan hyvin. Missä ovat päättäjät nyt? Onko siellä Arkadianmäellä enää ketään, joka puolustaisi keskoslapsen oikeutta elää?

Hyvinvointiyhteiskunnan raju alasajo on todellisuutta. Monet sairaalat toimivat nyt pienemmillä henkilökunnilla kuin mitä pakkotyölaki olisi edellyttänyt. Tämä laman aikana tulee kuolemaan ihmisiä.

Hoitajat ovatkin nousemassa uudelleen barrikaadeille. HUSin henkilökunta järjestää mielenosoituksen 18.5 kello 7:30 Meilahdessa. Myös adressin kerääminen on aloitettu, ja sen voi allekirjoittaa jokainen halukas. Valtakunnallisesta mielenosoituksesta on myös ollut puhetta.

Nöyryyden aika on ohi!

Allekirjoita adressi paremman hoidon puolesta,

http://www.adressi.org/pakkolaki

Hoitohenkilökunnan mielenosoitus nettirekisteriä vastaan

maanantai, syyskuu 1st, 2008

Olen mukana järjestämässä hoitohenkilökunnan mielenosoitusta avointa nettirekisteriä vastaan. Alla on virallinen lehdistötiedoite asiasta.

LEHDISTÖTIEDOTE

Tiedotusvälineille 1.9.2008
julkaisuvapaa heti

Mielenosoitus terveydenhuollon ammattihenkilöistä perustettavaa Internet -rekisteriä vastaan järjestetään 9.9.2008 klo. 12.00.

Hallitus on 21.8. hyväksynyt lainmuutoksen, jonka tarkoituksena on perustaa Internetiin kaikille avoin rekisteri terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Rekisteristä selviäisi terveydenhuollon ammattihenkilön nimen ja rekisteröintinumeron lisäksi tämän syntymävuosi sekä ammattipätevyys, maininnat mahdollisista erikoislääkäri- tai erikoishammaslääkärioikeuksista ja tiedot ammattipätevyyden rajoituksista.

Kaikille avoin Internet -rekisteri on herättänyt kiivasta keskustelua terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Avoin rekisteri loukkaa terveydenhuollon ammattilaisten yksityisyyden suojaa. Tällä hetkellä kaikki rekisteriin tulevat tiedot ovat helposti jokaisen saatavissa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta. Mielestämme myös hoitohenkilökunnalla on oikeus yksityisyyteen sekä heitä itseään koskevien henkilötietojen julkaisemisesta päättämiseen.

Eduskunta käsittelee lainmuutosta 9.9.2008 klo. 14.00 pidettävässä täysistunnossa. Lainmuutosta vastustavat pitävät samana päivänä mielenosoituksen, joka alkaa kokoontumisella Helsingissä Kiasman edessä klo. 12.00. Kiasmalta mielenosoittajat jatkavat eduskuntatalolle, jossa vaaditaan eduskuntaa hylkäämään lainmuutos tai tekemään siihen vaatimiamme muutoksia.

Me vaadimme, että rekisteriin liitetään sähköinen tunnistautuminen. Tietokantaan tulee jäädä sähköinen sormenjälki siitä, kuka tietoja on katsonut ja rekisteröidyllä tulee olla oikeus tarkastaa, kuka juuri häntä koskevaa informaatiota on tarkastellut. Lisäksi jokaiselle TEO:n rekisteröimälle ammattihenkilölle tulee varata mahdollisuus pyytää ammatinharjoittamisoikeutensa poistoa ennen rekisterin siirtämistä vapaasti saataville verkkoon.

Lisätietoja:
-  Mikko Weckström, vf@hoitajat.net, 040-5690145
- Teemu Hiilinen, hiilinen@gmail.com, 050-3703295
- http://www.new.facebook.com/event.php?eid=33395986653
- http://hoitajat.net/9.9.2008/index.php?title=Etusivu

Top of page