Posts Tagged ‘ kokoomus ’

Ei yhdistymiselle, kyllä yhteistyölle

lauantai, maaliskuu 21st, 2009

Helsingin Sanomat kirjoittivat tänään uutisen Helsingin Vantaan kaappauksesta. Yhdistymistä ruvetaan selvittämään ja jo vuonna 2013 nämä kaksi kaupunkia pitäisi olla yhdessä. Kannatan yhteistyötä, mutta yhdistymistä en pysty millään kannattamaan.

Monenlaiata yhteistyötä pitäisi ruveta kehittämään. Länsimäki alueena on hyvä esimerkki. Se on aivan yhteen kasvanut Mellunmäkeen. Alueella sijaitsee Länsimäen terveysasema, minkä voisi avata helsinkiläisten käyttöön. Myös koulujen, päiväkotien jne. yhteistyötä pitäisi kehittää.

Yhdistyminen Helsinkiin ei hyödyttäisi vantaalaisia. Varsinkaan, jos metropolilainsäädäntöä ei laadittaisi kunnolla ja perustettaisii erilaisia aluevaltuuskuntia, joilla olisi oma verojen keräämisoikeus. Vantaata uhkaa jäädä Helsingin peräkyläksi palvelujen keskittyessä Helsingin keskustaan. Tätä ei pidä tapahtua.

Selvityksiä toki saa tehdä, kunhan ne eivät ole poliittisella mandaatilla tehtyjä. Kaikkihan tietävät kokoomuksen ajavan yhdistymistä pakolla eteenpäin. Näin sanoi jo Vantaan kunnanhallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok), joka vaalivoiton saatuaan mainosti vantaalaisten äänestäneen yhdistymisen ja yksityistämisen puolesta. Selvityksen pitää olla yliopistotasoinen poliittisesti sitoutumaton, muuten sillä ei ole arvoa.

Tietullit Kehä III:lle !!!

keskiviikko, helmikuu 25th, 2009

Vantaan kaupunginhallitus on hetki sitten hyväksynyt Kehä III:n parannustyön aloituksen. Kustannusvaikutukseltaan se tulee viemään Vantaalta yhdeksän miljoonaa euroa (9). Hanke oli Kokoomuksen masinoima ja se toteutui houkuttelemalla mukaan kokoomuksen virallinen puisto-osasto, Vihreät. Vihreät lähtivät mukaan bussikaistojen toivossa, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei niitä tulisi, kuitenkin vihreät ajoivat hankkeen loppuun saakka.

Vantaalaiset joutuvat maksamaan muiden kuntien aiheuttaman ongelman. Samaan aikaan, kun Vantaa antaa valtiolle yhdeksän miljoonan euron lahjoituksen joudutaan Vantaalla kasvattamaan koululuokkia yli 30 oppilaan ryhmiin, lääkärissä käyntejä tullaan vähentämään 11 000 / käyntiä, omaishoidontuen kriteerejä tullaan nostamaan, jotta niin moni sitä ei saisi. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhoidossa etsitään lisäsäästöjä 10:llä miljoonalla. Tärkeintä kuitenkin on, että kehä III kulkee.

Koska Vantaa joutuu maksajaksi ja tietä käyttää kuitenkin ulkopaikkakuntalaiset, niin ehdotankin tietullien rakentamista Kehä III:lle Vantaan rajalle. Tietullin joutuisivat maksamaan kaikki ulkopaikkakuntalaiset. Kehä III:lla Vantaalla ajaa päivittäin noin 80 000 autoa, joten Vantaan budjetti paranisi varmasti todella komeasti!

Vantaa pyyhki vanhuksilla pöytää

tiistai, marraskuu 18th, 2008

Vantaan kaupunki on tavoitteisiinsa laittanut vanhusten kotona jaksamisen. Budjettikeskustelussa niin kokoomus kuin SDP näyttivät todelliset karvansa. Myös Iltalehti kirjoitti tästä otsikolla – Valtuustolta ei lisärahaa vanhusten hoitoon.

Kuitenkin rahaa löytyi luottamusmiesten palkkioiden nostamiseen. Tästä vihreiden Sirpa Kauppinen kirjoitti bloggauksen – Vantaan luottamusmiespalkkioden korotus kohtuuton.

Vasemmistoliitto ja Vihreät tekivät yhdessä työtä, jotta kunnallisveroprosenttia olisi korotettu 0,25%. Näin oltaisiin saatu mahdollisuus toimia Vantaan oman strategian mukaan, jota ovat olleet laatimassa kaikki puolueet. Kuitenkin niin demarit, kuin porvarit halusivat vain lisää rahaa luottamusmiehille, eikä kuntalaisille.

Vasemmistoliiton ehdotus olisi tuonut kunnalliset kodinhoitajat takaisin (vaikka Marilla Kortesalmi vaalien alla sanoi, että kokoomus on tuonut heidät jo takaisin, ehei eivät ole), lisää käsiä vanhustenhoitoon sekä myös turvattu omaishoitajien tuki, josta puuttuu 650 000 euroa.

Vantaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Kati Tyystjärven teksti löytyy Vantaan kaupungin kotisivuilta – Vantaan kaupunki (.doc tiedosto).

Joko olisi aika ottaa ne rukkaset käteen kokoomus ja toteutetaanhan ne unelmat SDP?

Häpeän hetkittäin olevani vantaalainen.

9 miljoonaa valtion tiehen, millä hinnalla?

tiistai, marraskuu 4th, 2008

Vantaan kaupunki on suuressa viisaudessaan päättänyt antaa valtiolle korottoman lainan, jotta valtio voisi korjata oman tiensä Vantaalla (Kehä III). Kustannuksia Vantaan kaupungille tulee tästä yhdeksän miljoonaa euroa. Todelliset kustannukset näkyvät kuitenkin supistuneissa palveluissa.

Karsintoja tehdään mm. Omaishoidon tukeen, mikä loppui tänä vuonna jo syyskuussa kesken, ensi vuonna se ei tule riittämään edes syyskuuhun. Karsintojen listalla on myös vanhainkotien henkilöstömäärät, Myyrinkoti ei siis opettanut mitään Vantaan päättäjille. Myös kouluissa pitää varautua suurempiin oppilasryhmiin sekä oppilastuen lisäys karsiutuu pois.

Vantaalla on kaksi vaihtoehtoa korjata vajaus, mikä pakottaa yllä mainittuihin säästöihin.

1) Peruuttaa valtiolle luvattu koroton laina ja käyttää mielummin korkomenot omiin kuntalaisiin, omiin palveluihin.
2) Nostaa veroprosenttia 0,25%, jolloin leikkauksia ei tarvita.

Tietenkin vaihtoehtona on olla tekemättä mitään ja hyväksyä palveluiden leikkaus. Nyt pitäisi löytyä tahtoa, ei toivoa.

Top of page