Avoimuus ja läpinäkyvyys on nostettava keskiöön

Olen kiertänyt muutamalla ammattiosastolla nyt talven aikana. Olen kysynyt monissa paikoissa yksinkertaisen kysymyksen:”Tiedätkö sinä, mitä asioita liittohallituksessa on valmisteltu tai päätetty?” Montaa kättä ei ole koskaan noussut pystyyn – tuskin yhtään.

Meidän on käännettävä ajatusmaailmamme ylösalaisin. Sen sijaan, että pohtisimme mitä liiton jäsenille on välttämätöntä kertoa. Meidän tulee miettiä onko todellisia perusteluja olla kertomatta kaikkea mahdollista. Näin radikaalia muutosta tarkoittaa pyrkimys kohti avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Lähtökohtaisesti meidän on lähdettävä ajatuksesta, että kaikki oleellinen tieto on jokaisen jäsenen saatavilla. Tiedon on oltava saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Sitä ei voi sitoa paikallisiin kokouksiin tai jäseniltoihin. Tiedon saatavuudessa on hyödynnettävä moderneja digitaalisia ratkaisuja.

Tieto on vallan väline. On väärin rakentaa oma valtansa tiedon pimittämisen ympärille. Tieto ja sitä kautta vaikuttamismahdollisuudet kuuluvat kaikille, ei vain keskitetysti pienelle porukalle. Kun vaikuttamismahdollisuuksia lisätään, lisätään samalla kiinnostusta liittoa kohtaan. Se on oikea tie.

Tietyissä tilanteissa kaikkea tietoa ei pidä julkisesti kertoa, mutta näiden tapausten on oltava poikkeuksia.

Avoimuus on ensisijaisesti arvovalinta. Näistä arvovalinnoista vastataan liittohallituksessa. Muutos kohti avoimuutta saattaa pelottaa, mutta avoimuuden kautta syntyy kuitenkin uudenlainen luottamus ja myös kiinnostus koko liiton toimintaa kohtaan. Se jättää pois epäluulot ja luo pohjan paremmalle avoimelle kulttuurille.

Sitä kohti meidän on pyrittävä – yhdessä.

 

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan edelleen

Monille vuosilomat, viiden päivän työviikko ja sairausloma-ajan palkat ovat itsestään selvyyksiä. Harva pysähtyy ajattelemaan, että nämä kaikki ovat ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia, joilla on merkittävästi parannettu työväen asemaa Suomessa. Uusien libertarististen tuulten tuiverruksessa monet kuvittelevat ammattiyhdistysliikkeen olevan historiallinen muinaisjäänne, mutta vahvaa liittoa tarvitaan yhä.

Ammattiliittojen ympärille on tullut ”kilpailijana” erinäisiä tahoja, jotka tarjoavat työttömyyskassan palveluita. Nämä tahot eivät kuitenkaan aja yhtenäisesti työntekijöiden etuja, eikä heillä ole minkäänlaista neuvotteluvaltaa työehtosopimuksista. Liittyminen yleisiin työttömyyskassoihin, liiton jäsenyyden sijaan, on lyhytnäköistä toimintaa, joka heikentää yhteisten pyrkimysten ajamista.

YTK:n jäsenten on muistettava, ettei YTK vastusta millään tavoin hallituksen kaavailemia heikennyksiä palkansaajia kohtaan. Sellaista valtaa kassalla ei ole ja voisin jopa väittää, ettei myöskään sellaista tahtotilaa kassasta löydy.

Meidän ammattiliittomme on hyvä esimerkki modernista liitosta, joka ei pelkästään aja jäsentensä etuja, vaan pyrkii aktiivisesti myös ajamaan työkenttänsä muutosta. SuPer on ollut vahvasti ajamassa muutoksia vanhuspalvelulakiin vaatimalla vanhustenhoitoon minimimitoituksia. On osallistunut aktiivisesti varhaiskasvatuslain laatimiseen sekä myös kehittänyt aktiivisesti lähihoitajien koulutusta.

Kuntaliitokset, kuntatalouden ongelmat ja tuleva sote-uudistus tulevat laittamaan koko sosiaali- ja terveydenhuollon sivistystoimineen pyörremyrskyyn. Pyörremyrskystä selvitään paremmin yhtenäisillä tavoitteillta ja ponnistuksilla. Ammattiliiton mottona voisikin toimia vanha hyvä sanonta – Yhdessä olemme enemmän. Tämä on ollut myös oma mottoni toimiessani luottamusmiehenä Espoon kaupungilla.

Vain lähihoitaja

Istuin eilen A-Talkissa keskustelemassa uskomushoidoista. A-Talkkiin päädyin, kun olin muutama vuosi sitten puolustellut puoskarilakia ja sen merkitystä varsinkin potilasturvallisuudessa.

Ohjelman jälkeen huomasin, kuinka suurin osa negatiivisesta palautteesta keskittyi ammattiini.

”Mitä vain lähihoitaja tietää lääketieteestä? Mitä vain lähihoitaja tietää homeopatiasta?”

Vastapuolella istui homeopaatti, ihminen joka tarjoaa vettä hoidoksi. Sulkakoski antaa esimerkiksi palovammojen hoitoon seuraavanlaisen ohjeen:

”CANTHARISta tarvitaan palohaavojen hoitoon. Kun grillatessa tai juhannuskokolla tapahtuu vahinko ja käteen tulee palohaava, ehkä rakkulakin, ei kättä viedä kylmään vaan asetetaan pikimmiten hyvin lähelle sitä kuumaa esinettä, josta se tuli. Kosketusta ei saa olla, vaan pelkästään, että tuntee sen kuumuuden. Sitten CANTHARista 5 helmeä kunnes helmet ovat sulaneet suussa.”

Palovammassa kuumuus tuhoaa soluja ja palovammojen viilentäminen on tärkeätä ehkäistäksemme lisävaurioita ja lievittääksemme kipuja. Jos palovamma on kämmentä suurempi tai ns. toisen asteen on syytä hakeutua lääkäriin. Tämän minä tiedän vain lähihoitajana. Tiedän myös, että palovammojen puhtaana pitäminen, rasvataitokset ja palovamman seuranta ovat tärkeitä.

Kukaan ei kuitenkaan epäillyt Sulkakosken tietoja, koska hänen tittelinsä oli lääkäri. Se tuottaa tarpeeksi uskottavuutta ja näin valitettavasti häneen luotetaan myös homeopaattina.

Me vain lähihoitajat käymme koulua kolme vuotta. Meitä opetetaan faktaan perustuvien tietojen perusteella. Me opiskelemme hoivaa, hoitoa ja kasvatusta, mitkä pohjautuvat tutkittuun tietoon – faktaan. Me emme ole vain lähihoitajia, vaan merkittävä osa suomalaista sosiaali-, terveydenhuolto ja kasvatuskenttää. Tästä kirjoitin jo kansallisena lähihoitajapäivänä.

Puoskarilaki on minun mielestäni tarpeellinen, koska meidän pitää ainakin suojata niitä, jotka eivät oikeasti pysty valitsemaan: lapsia, kehitysvammaisia, mielenterveyspotilaita jne. Jos aikuinen ihminen haluaa hakea flunssaan homeopaattista lääkettä, niin se ei ole pois kuin hänen oman lompakkonsa paksuudesta. Jos taas esimerkiksi lapsi jätetään rokottamatta tai hoitamatta vanhempien uskon johdosta on tilanne huomattavasti pahempi.

Jos joskus joku todistaa kiistatta, että homeopatia tai joku muu uskomushoito oikeasti toimii, niin olen valmis ottamaan hattuni käteen nöyrästi ja toivottamaan kyseisen hoidon tervetulleeksi osaksi hoito- ja hoivatyötä. Siihen asti seison mielipiteitteni takana.

Yksi asia kyllä eilisestä harmittaa. En muistanut nostaa hattua Sulkakoskelle, kun hän sanoi, että ihminen pitää ottaa vastaan kokonaisuutena. Näinhän asia on. Se välillä unohtuu meiltä kaikilta.

 

48 minuuttia aikaa

Heräät aamulla rauhallisesti. Käyt vessassa pienillä pesuilla ja laitat kahvin tippumaan. Teet pientä aamupalaa itsellesi ja lueskelet lehtiä. Päivällä vietät aikaa lounaalla ja päivällisellä. Illalla käyt vielä suihkussa ennen iltapalaa ja nukkumaanmenoa. Aikaa sinulla on paljon ja kehosi terve.

Sairaalan vuodeosastoille halutaan hallituksen toimesta aivan toisenlainen rytmi. Hallitus on puhunut hoitajamitoituksen laskusta 0,4 hoitajaan per asiakas.

30-paikkaisella vuodeosastolla 0,4 hoitajan mitoitus laskennallisesti tarkoittaisi:
– Aamuvuorossa 4 hoitajaa
– Iltavuorossa 3 hoitajaa
– Yövuorossa 1,5 hoitaja
– Vapaapäivällä 3,5 hoitajaa

Käytännössä mitoitus antaisi jokaiselle asiakkaalle 48 minuuttia hoitajan aikaa vuorokaudessa.

48 minuutin aikana pitäisi hoitaa neljä ruokailua, kaikki pesut, suihkutukset, mahdolliset vaipanvaihdot sekä myös hoitotoimenpiteet. Hoivaa, turvaa ja läheisyyttä sitä ei tuon 48 minuutin sisällä pystyisi antamaan. Siihen ei kenelläkään olisi aikaa.

Hoitajamitoituksen lasku vie ihmisen pois hoitotyöstä. Se tuo tilalle kylmän mekaanisen suorittajan, joka vain yrittää selvitä haasteista päivästä toiseen. Se olisi inhimillisyyden loppu.

Kansallinen lähihoitajapäivä – Arvokasta työtä ihmisten eteen

Tänään vietetään kahdeksatta kansallista lähihoitajapäivää. Lähihoitajapäivä käynnistettiin Suomen lähi- ja perushoitajaliiton, SuPerin, toimesta vuonna 2009.

Tänä vuonna uusia lähihoitajia valmistuu noin 8 000. Se on valtava määrä kasvatuksen, hoidon ja hoivan ammattilaisia. Lähihoitajat ovatkin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan isoin pyörä.

Lähihoitaja kulkee ihmisen tukena koko hänen elämänsä matkan ajan. Ensimmäiset kohtaamiset lähihoitajiin tapahtuu jo synnytyssairaaloissa. Lähihoitajat kasvattavat sinua päiväkodissa. Heitä on kouluissa auttamassa sinua oppimaan. He tukevat sinua nuoruudessa. Hoitavat sinua aikuisuudessa, hoivaavat sinua vanhana ja saattavat sinut hyvään kuolemaan.

Sitä on lähihoitajan työ. Ihmisten auttamista. Heidän kanssaan kulkemista. On hienoa kuulua tähän porukkaan ja on hienoa tehdä heidän eteen työtä pääluottamusmiehenä. Meillä on hieno ammatti ja hieno liitto. Yhdessä olemme enemmän!

Hyvää kansallista lähihoitajapäivää kaikille lähihoitajille. Teette arvokasta työtä, sitä ei pidä koskaan unohtaa.

Hoitajat ja asiakkaat ovat kolikon samalla puolella

Mediassa on keskusteltu lähes niin pitkään kuin muistan vanhustenhoidosta. Aina ennen vaaleja vanhuksilla on monia hyviä kavereita. Vaalien jälkeen kavereita on taas huomattavasti vähemmän. Vanhustyötä tekevät hoitajat unohdetaan monesti keskusteluista. He haluavat yleensä asikkaidensa parasta.

Mielestäni Seija Ojalan runo kuvastaa parhaiten omia tuntemuksiani asiasta:

Miksi juuri tätä työtä teen?
Hoivaan, hoidan ja huolehdin?
Siksikö, että leipää saisin,
lapseni ruokkisin? Vai siksikö,
että Sinulle avun toisin?
Molempia, ja molempi parempi.
Toisiamme tarvitsemme, Sinä ja minä.

Työssä näen ihanimmat ilos
ja suurimmat surut.
Tunteet liikkuvat.
Niin tiukasti elämässä kiinni.

Kyynelistä sumeat silmäski
kuivaan kirkkaiksi taas.
Aristavat haavasi huolella hoidan.
Tässä ajassa pysymisessä autan.
Kerron Sinulle,
mitä kello on,
mikä viikonpäivä, mikä vuosi.

Vie Sinä minut aikamatkalle
elämäsi sateenkaareen!
Tärkein, suurin salaisuutesi kerro!
Keka oli elämäsi valo,
hengittämäsi ilma, miltä tuntui
kulkea puoli metriä maanpinnan yläpuolella?
Kerro millainen oli
Sinun Vuosisatasi Rakkaustarina?

Pisimpään sen muistat.

– Seija Ojala, Miksi juuri tätä työtä teen?

Hoitajien työmaailmassa on nykyään vastakkain kaksi kättä. Toisessa kädessä on monille hoitajille tuttu kirosana – tuottavuus, tehostaminen, joka pitää sisällään kaikki kylmät arvot. Valitettavasti tehostaminen hoitotyössä ei tarkoita oman työnsä tekemistä paremmin, vaan tehostaminen hoitotyössä lasketaan aina ainoastaan rahassa. Toisessa kädessä meillä on inhimillisyys – hyvyys, läheisyys, läsnäolo, parantaminen ja hoiva. Näiden kahden arvon välillä hoitajat joutuvat tekemään työnsä.

Kuten runossa sanotaan:”Toisiamme tarvitsemme, Sinä ja minä.” Se tarkoittaa nimenomaan työskentelyä kolikon samalla puolella. Hoitajat tekevät parhaansa annetuilla resursseilla ja monet haluaisivat antaa vielä enemmän. Monissa vanhustyön työpaikoissa on tullut tutuksi lause:”Tehdään vain välttämätön.” Sitä on sanottu monina aamuina, kun on käynyt selville, miten huonosti sijaisia on saatu tai montako potilasta on tullut lisää.

Se välttämätön ei sisällä inhimillisyyttä. Se on arkea liukuhihnatyössä, tehdastyöläisen arkea, ilman välittämistä ihmisestä. Tähän tilanteeseen vanhushoito on ajettu Suomessa.

Tästä suosta pääsee vielä ylös

Vanhustenhoidon parantaminen on tahtotila ja sitä tahtoa nyt näyttäisi jälleen olevan kaikilla puolueilla. Ratkaisun eväät ovat helpot. Tarvitsemme parempaa resurssointia ja vanhuspalvelulaki on uusittava. SuPer on laatinut hyvät teesit vanhustenhoidon parantamiseksi. Näitä teesejä seuraamalla pääsemme varmasti vielä pitkälle:

https://www.superliitto.fi/site/assets/files/4599/vanhustyon_teesit_2013.pdf

Tahtotila ratkaisee!

Muistakaahan käydä katsomassa myös facebook-sivuni:

https://www.facebook.com/teemusuperinhallitukseen/

Tehostamisen kirous

Attendon viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja lausui työmarkkinapäivillä kuinka heidän yrityksensä on pystynyt tehostamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa. Tässä kohtaa keskeytin Laurin ja kysyin, mitä tehostaminen hänestä tarkoittaa. Osakeyhtiön edustajana hänen vastauksensa oli selvä:”Se tarkoittaa, että tehdään enemmän pienemmille kustannuksilla”.

Minun mielestäni tehostaminen taas tarkoittaa oman työnsä tekemistä paremmin, paremmilla resursseilla, vaikuttavammin. Se tarkoittaa, että ihminen joka on valinnut rankan työn sosiaali- ja terveydenhoitoalalla saisi tehdä rakastamansa työnsä hyvin. Niinhän me kaikki haluamme. Saisi tehdä työnsä niin, että tuntisi tekevänsä muutoksen asiakkaansa elämään.

Tehostamisen valtakaudella meille on uskoteltu, että joudumme tässä taloudellisessa tilanteessa toimimaan tavalla, joka ajaa meidät hylkäämään inhimillisyytemme hoidosta ja hoivasta. Ne, jotka eivät pysty kääntämään selkäänsä ajavat itsensä nopeasti loppuun. Tilanne on kestämätön.

Monissa tutkimuksissa on nostettu esiin, että kuuden tunnin työllä ja lisäämällä henkilökuntaa on saavutettu merkittäviä säästöjä. Saman uskoisin tapahtuvan kaikissa niissä työpaikoissa, joissa lähihoitajia on. Varhaiskasvatuksessa isommalla henkilökunnalla parantaisimme lasten mahdollisuuksia koko elämän ajaksi. Vanhustyössä saisimme vähennettyä makuuhaavoja, tehostaisimme kuntoutusta, vähentäisimme hoitajien sairauslomia ja lisäisimme työtyyväisyyttä.

Tämä olisi ns. win-win. Se olisi sitä oikeaa tehostamista, ei Attendon haluamaa tehostamista. Se saattaisi jättää vähemmän rahaa siirrettäväksi aggressiivisten verojärjestelmien kautta ulkomaille.

Pakkolait vievät makkaran näkkileivän päältä

Hallituksen ajamat pakkolait ovat suuri taloudellinen uhka jokaiselle SuPerilaiselle. Jopa tuhansien eurojen leikkaukset pieniin palkkoihin vie, jopa kirjaimellisesti, makkaran näkkileivän päältä.

2000 euroa kuussa tienaavalle SuPerilaiselle hallituksen toimet leikkaavat tuloja seuraavasti:

Ensimmäisen sairauspoissaolopäivän muuttaminen maksuttomaksi tulee osumaan meidän alalle todella pahasti. Tämän lisäksi Ruotsissa on todettu Uppsalan yliopiston tutkimuksissa, ettei systeemi ole Ruotsissakaan ollut toimiva. Se on eriarvoistava sekä lisännyt pitkiä sairauspoissaoloja. Nyt meidän hallitus on kuitenkin tämän ottamassa käyttöön. Ensimmäinen palkaton päivä tarkoittaa noin 100 euron vähennystä palkkaan.  Esimerkiksi Hämeenlinnassa on saatu hyviä tuloksia, kun työntekijät ovat voineet olla omalla ilmoituksella poissa aina kuuteen päivään asti, mutta ovat voineet keskeyttää sairauspoissaolon koska haluavat. Siellä keskimääräiset sairauspäivät ovat vähentyneet. Antamalla siis vastuuta työntekijöille, ei pakottamalla.

Helatorstain ja Helluntain muuttaminen tavallisiksi arkipäiviksi palkallisesti tarkoittaa myös kahden työpäivän verran rahallista menetystä. Toisilla se taas tarkoittaa lähes 16 tunnin lisäystä tehtävään listaan, jos haluaa tuon kompensoida. Tämä siis 2000 euroa tienaavalla tarkoittaa 200 euron menetystä vuodessa.

Hallitus on myös leikkaamassa lomarahoja. Tämä kuulostaa hyvälle, koska lomarahat ovat kuitenkin progressiivisia, jolloin enemmän tienaavat menettävät enemmän. Se tarkoittaa kuitenkin, samaa 2000 euron palkkaa nauttivalle lähihoitajalle, noin 400 euron palkanmenetystä vuodessa.

Kun vielä pitkiä lomia leikataan 38:sta päivästä 30 päivään voidaan laskennallisesti todeta tämän tarkoittavan 800 euron siirtymistä työntekijältä työnantajalle. Tulee kokonaiskustannuksista vuodessa 2000 euron palkkaa nauttivalle lähihoitajalle 1 400 euron palkkaleikkausta vuodessa + vähintään 100 euroa jokaisesta alkavasta sairausjaksosta.

Saimme pitää sunnuntailisämme, mutta ei tämä vieläkään kohdennu oikein. Kaikkein eniten tästä kärsivät nyt matalapalkkaista arkityötä tekevät, jotka laskennallisesti menettävät eniten.

Olin itse puhumassa syksyllä YLE:n Aamu-TV:ssä pakkolakien ongelmallisuudesta. Sitä puhetta on vielä jatkettava, koska pakkolakien uhka roikkuu edelleen päällämme.

Meidän on estettävä pakkolait ja meidän on rohkeasti seisottava tämän päätöksen takana yhdessä – liittona.

Isä, aviomies, lähihoitaja, sopimusasiantuntija, YLE toimittaja/selostaja