Hyvällä retoriikalla voi kätkeä sanojen alle totuuden. Retoriikkaa on käytetty viime päivinä vahvasti perusteluna suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan muuttamiseksi yhtiöyhteiskunnaksi.

Hallitus puhuu kauniisti pakollisesta rakenteellisesta muutoksesta, kun se oikeasti tarkoittaa suuria leikkauksia jokaisen ihmisen arkielämään. Kätkemällä leikkaukset rakenteellisen muutoksen alle saadaan totuus kätkettyä. Kuka nyt haluaisi vastustaa pakollista rakenteellista muutosta.

Hallitus puhuu, ettei velkaa voi siirtää maksettavaksi lapsille. Samalla se siirtää käsittämättömän paljon hyvinvointivelkaa maksettavaksi. Raha on aina rahaa. Lasten syrjäytyminen, pahoinvointi, perheiden kohtalot, ne ovat korvaamattomia. Ne ovat pahimmillaan ihmishenkiä, menetettyjä lupauksia, menetettyjä rakkauksia. Niitä ei voi edes myöhemmin rahalla paikata.

Hallitus puhuu EU:n pakottavista direktiiveistä, jotka pakottavat meidät yhtiöittämään metsät, tiet, soten. Sellaista pakkoa meillä ei ole EU:sta annettu.

Hallitus puhuu yhtiöittämisen kohdalla läpinäkyvyyden lisäämisestä, vaikka julkisen sektorin on ensisijaisesti oltava läpinäkyvää ja yhtiöillä on kaikki oikeus pitää päätöksiä salassa. Milton Friedmanin sanoin:”Yrityksen ainoa tavoite on tehdä voittoa sijoittajilleen.” Meidän hyvinvointimme yhtiöittämisessä muuttuu kauppatavaraksi. Kauppatavaraksi jonka tarkoituksena on kerryttää toisten varallisuutta.

Hallitus puhuu työttömyyden kohdalla kannustinloukkujen poistamisesta. Eihän sellaista voi vastustaa, kuka nyt ei haluaisi poistaa kannustinloukkuja. Tosiasiassa hallitus kurittaa työtöntä siitä, että Suomessa on 350 000 – 500 000 työtöntä ja vain 17 500 avointa työpaikkaa. Syy työttömyyteen ei ole siis työttömässä, vaan työpaikkojen vähyydessä.

Hallitus puhuu kunnioittavansa vanhuksia ja parantavansa heidän elintasoaan. Samalla hallitus suunnittelee hoitajamitoituksen laskemista ja leikkaa vanhusten elintasoa.

Älä usko sanoihin. Usko totuuteen sanojen takana.

20% kaikista SuPerilaisista työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa. Heidän työelämäänsä kuvaa varsin vahvasti silppuuntuminen ja jatkuva epävarmuus. Myös erilaiset nollatuntisopimukset ovat tyypillisiä myös hoitoalalla.

Prekariaatilla tarkoitetaan nimenomaan tilapäisissä tai epätyypillisissä työolosuhteissa työskentelevää ihmisten luokkaa. Aikaisemmin hoitoalalla ei ole ollut selvää uhkaa prekarisaatiosta, mutta työn murros on saavuttanut myös hoitoalan ammatit.

Prekariaatissa oleville työ ei enää tuo perheelle leipää pöytään, kuten palkkatyönormissa yleisesti on tapana ajatella. Vallalla olevan käsityksen mukaan vanhempien työn pitäisi elättää koko perhe. Tähän samaan käsitykseen perustuu pitkälti myös meidän sosiaaliturvamme.

Sosiaaliturva ei ole pysynyt perässä työn murroksessa. Se yleisesti rankaisee kohtuuttomasti prekariaatissa eläviä henkilöitä, kun pätkätöiden vastaanotosta annetaan erilaisia sanktioita.

Myös työn ja vapaa-ajan yhdistäminen sekä varsinkin luottamus turvalliseen tulevaisuuteen horjuu töiden silppuuntuessa. Työtä on vastaanotettava aina sitä ollessa tarjolla. Pitkäkestoisia suunnitelmia ei voi tehdä, kun työvuorot vaihtelevat päivittäin ja samalla myös taloudellisten suunnitelmien tekeminen on entistä vaikeampaa. Eläminen silpputöiden kautta edellyttää ihmiseltä vahvaa epävarmuuden sietokykyä.

Tällainen arki on varmasti osalla joka viidennestä SuPerilaisesta, jotka pyrkivät ansaitsemaan joka päiväisen leipänsä määräaikaisten työsuhteiden kautta.

Tästä syystä on tärkeätä tarkkailla omaa työtä. Kyseenalaistaa määräaikaisuus. Sille on aina löydyttävä peruste. Omien oikeuksien puolesta on aina oikein taistella ja siinä taistelussa auttaa liitto ja sen luottamusmiehet.

AY-liikkeen yhtenä velvollisuutena on nimenomaan taistelu työn prekarisoitumista vastaan. On pidettävä huoli työntekijöiden oikeuksista tulla toimeen palkallaan sekä taistella työn silppuuntumista ja laittomia määräaikaisuuksia vastaan.

Keskustelua hoiva-avustajista on käyty pitkään ja nyt kuntaministerin leikkauslistan myötä keskustelu hoiva-avustajien tehtävistä on taas nostettava esiin

Kuntaministerin suunnitelmissa on tarkastella kaikkia sosiaali- ja terveydenalalla toimivia ammattinimikkeitä sekä heidän tehtäviään. Tarkastelussa pyritään siirtämään tehtäviä ”alaspäin”.

Minä itse toivotan hoiva-avustajat tervetulleiksi vanhustenhoitoon. Heitä nimenomaan tarvitaan tuomaan lisää käsiä kentälle. Hyvällä roolituksella hoiva-avustajat vapauttavat lähihoitajien aikaa hoiva- ja hoitotyöhön, johon nyt kuuluu paljon turhaa kaappien täyttämistä, tilausten tekemistä ja muita hoivatyöhön kuulumattomia tehtäviä.

Hoiva-avustajia, kuten myös nimi kuuluu, ei kuuluisi laskea hoitajamitoitukseen. Tällöin he olisivat oikeasti hyvä lisä meidän vanhuspalveluihin – tervetullut lisä.

Tästä meidän on pidettävä huoli. Lähihoitajat ovat hoivatyön ammattilaisia. Pitkä koulutus takaa monipuolisen osaamisen ja havaintojen tekemisen taidon. Yhteiskunnassa on vallalla ajatusmalli, jonka mukaan kuka tahansa osaa hoitaa vanhuksia. Näinhän asia ei ole. Ammattilaisia tarvitaan jatkossakin kentällä, mutta heidän työtään voidaan auttaa siirtämällä hoivatyön ulkopuolisia tehtäviä hoiva-avustajille.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen julkaisi tänään 78-sivuisen listan kuntien velvoitteiden leikkauksista, kuten arvattavissa oli monet niistä osuvat suoraan lähihoitajien sektorille.

Isoina abstrakteina muutoksina voidaan pitää vammaispalvelulain sekä pelastustoimen lainsäädännön uudistamista. Varsinkin ensimmäisen tavoitteet ovat hyvät. Laissa toimenpiteiden paino siirretään ennaltaehkäisyyn ja samalla myös tarkastellaan vanhuspalvelulain sekä vammaispalvelulain päällekkäisyyksiä.

Eniten minua kuitenkin mietityttää isona teemana oleva:”Kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevien velvoitteiden joustavoittaminen”.

Kelpoisuusehtoja tarkastellaan seuraavien ammattinimikkeiden välillä:

– sosiaalityöntekijä – sosionomi/geronomi-lähihoitaja
– lähihoitaja-hoiva-avustaja
– sairaanhoitaja-sosionomi /geronomi
– lääkäri-sairaanhoitaja/terveydenhoitaja/kätilö
– hammaslääkäri- suuhygienisti -hammashoitaja
– lääkäri-optikko
– fysioterapeutti-toimintaterapeutti- kuntoutuksen ohjaaja -lähihoitaja (laajennetaan lähihoitajan tehtäviä)
– sairaanhoitaja ja lähihoitaja.

Yhteen kohtaan on jo mietintövaiheessa lisätty lähihoitajien tehtävien laajentuminen. Kuntoutuksessa otettaisiin käyttöön entistä paremmin lähihoitajien monipuolinen hyvä koulutus.

Kelpoisuusehtojen tarkastelulla kuntaministeriössä on laskettu säästävän 90 miljoonaa euroa. Säästöä on kaavailtu syntyvät henkilöstömenoista, kun osa tarpeellisten tehtäväsiirtojen tai eläkkeelle siirtymän vuoksi vapautuvista viroista ja tehtävistä hoidetaan alemmilla palkkakustannuksilla.

Jos nämä kaksi kohtaa, kelpoisuusehtojen tarkastelun sekä alemmat palkkakustannukset, laskee yhteen, niin voidaan helposti päätellä lähihoitajien tehtävien kuvan laajenevan ns. yläpuolelta ja leikkaantuvan alapuolelta.

Tämä olisi positiivinen minusta uutinen. Lähihoitajien koulutusta vastaavaa osaamista on varsinkin terveydenhuollon puolella laiminlyöty jo vuosia. Lääkehoidon toteutus jätetään vain sairaanhoitajien tehtäviksi ja sairaaloissa on lähihoitajan vakansseja muutettu sairaanhoitajan vakansseiksi. Se on ollut resurssien tuhlaamista pahimmillaan ja samalla myös kaventanut työnmielenkiintoa monilta lähihoitajilta, kun he eivät ole saaneet tehdä osaamiaan asioita. Melkein jopa työpaikkakiusaamiseksi sitä voisi kutsua – ammattiryhmän vähättelyä.

Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin sitten myös tarkasteltava palkkausta uudelleen. Lisääntyvät vastuut ja lisääntyvät työtehtävät on myös huomioitava palkkauksen osalta. Osittain meidän on myös varauduttava puolustamaan asiakkaiden, varsinkin vanhusten, oikeuksia saada moniammattillisesti koulutettuja lähihoitaja, jotka osaavat tulkita ja hoivata monisairaita vanhuksia sekä kohdata heidät ihmisinä. Lähihoitajat ovat ammattilaisia ihmisten kokonaisvaltaisessa hoidossa ja huomioonottamisessa. Sitä ei vuoden mittaisella temppukoulutuksella opi.

Monille vuosilomat, viiden päivän työviikko ja sairausloma-ajan palkat ovat itsestään selvyyksiä. Harva pysähtyy ajattelemaan, että nämä kaikki ovat ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia, joilla on merkittävästi parannettu työväen asemaa Suomessa. Uusien libertarististen tuulten tuiverruksessa monet kuvittelevat ammattiyhdistysliikkeen olevan historiallinen muinaisjäänne, mutta vahvaa liittoa tarvitaan yhä.

Ammattiliittojen ympärille on tullut ”kilpailijana” erinäisiä tahoja, jotka tarjoavat työttömyyskassan palveluita. Nämä tahot eivät kuitenkaan aja yhtenäisesti työntekijöiden etuja, eikä heillä ole minkäänlaista neuvotteluvaltaa työehtosopimuksista. Liittyminen yleisiin työttömyyskassoihin, liiton jäsenyyden sijaan, on lyhytnäköistä toimintaa, joka heikentää yhteisten pyrkimysten ajamista.

YTK:n jäsenten on muistettava, ettei YTK vastusta millään tavoin hallituksen kaavailemia heikennyksiä palkansaajia kohtaan. Sellaista valtaa kassalla ei ole ja voisin jopa väittää, ettei myöskään sellaista tahtotilaa kassasta löydy.

Meidän ammattiliittomme on hyvä esimerkki modernista liitosta, joka ei pelkästään aja jäsentensä etuja, vaan pyrkii aktiivisesti myös ajamaan työkenttänsä muutosta. SuPer on ollut vahvasti ajamassa muutoksia vanhuspalvelulakiin vaatimalla vanhustenhoitoon minimimitoituksia. On osallistunut aktiivisesti varhaiskasvatuslain laatimiseen sekä myös kehittänyt aktiivisesti lähihoitajien koulutusta.

Kuntaliitokset, kuntatalouden ongelmat ja tuleva sote-uudistus tulevat laittamaan koko sosiaali- ja terveydenhuollon sivistystoimineen pyörremyrskyyn. Pyörremyrskystä selvitään paremmin yhtenäisillä tavoitteillta ja ponnistuksilla. Ammattiliiton mottona voisikin toimia vanha hyvä sanonta – Yhdessä olemme enemmän. Tämä on ollut myös oma mottoni toimiessani luottamusmiehenä Espoon kaupungilla.

Istuin eilen A-Talkissa keskustelemassa uskomushoidoista. A-Talkkiin päädyin, kun olin muutama vuosi sitten puolustellut puoskarilakia ja sen merkitystä varsinkin potilasturvallisuudessa.

Ohjelman jälkeen huomasin, kuinka suurin osa negatiivisesta palautteesta keskittyi ammattiini.

”Mitä vain lähihoitaja tietää lääketieteestä? Mitä vain lähihoitaja tietää homeopatiasta?”

Vastapuolella istui homeopaatti, ihminen joka tarjoaa vettä hoidoksi. Sulkakoski antaa esimerkiksi palovammojen hoitoon seuraavanlaisen ohjeen:

”CANTHARISta tarvitaan palohaavojen hoitoon. Kun grillatessa tai juhannuskokolla tapahtuu vahinko ja käteen tulee palohaava, ehkä rakkulakin, ei kättä viedä kylmään vaan asetetaan pikimmiten hyvin lähelle sitä kuumaa esinettä, josta se tuli. Kosketusta ei saa olla, vaan pelkästään, että tuntee sen kuumuuden. Sitten CANTHARista 5 helmeä kunnes helmet ovat sulaneet suussa.”

Palovammassa kuumuus tuhoaa soluja ja palovammojen viilentäminen on tärkeätä ehkäistäksemme lisävaurioita ja lievittääksemme kipuja. Jos palovamma on kämmentä suurempi tai ns. toisen asteen on syytä hakeutua lääkäriin. Tämän minä tiedän vain lähihoitajana. Tiedän myös, että palovammojen puhtaana pitäminen, rasvataitokset ja palovamman seuranta ovat tärkeitä.

Kukaan ei kuitenkaan epäillyt Sulkakosken tietoja, koska hänen tittelinsä oli lääkäri. Se tuottaa tarpeeksi uskottavuutta ja näin valitettavasti häneen luotetaan myös homeopaattina.

Me vain lähihoitajat käymme koulua kolme vuotta. Meitä opetetaan faktaan perustuvien tietojen perusteella. Me opiskelemme hoivaa, hoitoa ja kasvatusta, mitkä pohjautuvat tutkittuun tietoon – faktaan. Me emme ole vain lähihoitajia, vaan merkittävä osa suomalaista sosiaali-, terveydenhuolto ja kasvatuskenttää. Tästä kirjoitin jo kansallisena lähihoitajapäivänä.

Puoskarilaki on minun mielestäni tarpeellinen, koska meidän pitää ainakin suojata niitä, jotka eivät oikeasti pysty valitsemaan: lapsia, kehitysvammaisia, mielenterveyspotilaita jne. Jos aikuinen ihminen haluaa hakea flunssaan homeopaattista lääkettä, niin se ei ole pois kuin hänen oman lompakkonsa paksuudesta. Jos taas esimerkiksi lapsi jätetään rokottamatta tai hoitamatta vanhempien uskon johdosta on tilanne huomattavasti pahempi.

Jos joskus joku todistaa kiistatta, että homeopatia tai joku muu uskomushoito oikeasti toimii, niin olen valmis ottamaan hattuni käteen nöyrästi ja toivottamaan kyseisen hoidon tervetulleeksi osaksi hoito- ja hoivatyötä. Siihen asti seison mielipiteitteni takana.

Yksi asia kyllä eilisestä harmittaa. En muistanut nostaa hattua Sulkakoskelle, kun hän sanoi, että ihminen pitää ottaa vastaan kokonaisuutena. Näinhän asia on. Se välillä unohtuu meiltä kaikilta.

Heräät aamulla rauhallisesti. Käyt vessassa pienillä pesuilla ja laitat kahvin tippumaan. Teet pientä aamupalaa itsellesi ja lueskelet lehtiä. Päivällä vietät aikaa lounaalla ja päivällisellä. Illalla käyt vielä suihkussa ennen iltapalaa ja nukkumaanmenoa. Aikaa sinulla on paljon ja kehosi terve.

Sairaalan vuodeosastoille halutaan hallituksen toimesta aivan toisenlainen rytmi. Hallitus on puhunut hoitajamitoituksen laskusta 0,4 hoitajaan per asiakas.

30-paikkaisella vuodeosastolla 0,4 hoitajan mitoitus laskennallisesti tarkoittaisi:
– Aamuvuorossa 4 hoitajaa
– Iltavuorossa 3 hoitajaa
– Yövuorossa 1,5 hoitaja
– Vapaapäivällä 3,5 hoitajaa

Käytännössä mitoitus antaisi jokaiselle asiakkaalle 48 minuuttia hoitajan aikaa vuorokaudessa.

48 minuutin aikana pitäisi hoitaa neljä ruokailua, kaikki pesut, suihkutukset, mahdolliset vaipanvaihdot sekä myös hoitotoimenpiteet. Hoivaa, turvaa ja läheisyyttä sitä ei tuon 48 minuutin sisällä pystyisi antamaan. Siihen ei kenelläkään olisi aikaa.

Hoitajamitoituksen lasku vie ihmisen pois hoitotyöstä. Se tuo tilalle kylmän mekaanisen suorittajan, joka vain yrittää selvitä haasteista päivästä toiseen. Se olisi inhimillisyyden loppu.