Yhteiskunnan lait ovat rikkaiden etuoikeus

“Yhteiskunnan lait laaditaan turvaamaan valtaa käyttävän ja laskelmoivan kansanosan vauraus, mikä tarkoittaa, että yhteiskunta riistää ihmiskunnan valtaosalta kaikki sen oikeudet ja mahdollisuudet. Miksi minua rangastaan siitä, että käytin samoja keinoja ottaakseni jotain heiltä, jotka ovat haalineet itselleen enemmän kuin tarvitsevat?”

– Tuntematon italialainen vanki

Yllä olevan lainauksen on kirjoittanut tuntemattomaksi jäänyt italialainen vanki, joka oli varastanut kuusi kananmunaa ja joutunut siitä syystä vankilaan. Lainaus on peräisin 1870-luvulla julkaistusta kirjasta.

Vaikka lainaus on vanha, niin sama yhteiskunnallinen rakenne on säilynyt ja vahvistunut viimeisten vuosien aikana. Suomalaista yhteiskuntaa ei enää rakenneta hyvinvointiyhteiskunnan periaatteella, vaan yleisen kansallisen hyvinvoinnin sijaan halutaan siirtää, lakien turvin, yhteiskunnan hyväosaisille suurempi osuus. Tämä on näkynyt vahvasti viimeisen hallituksen päätöksiä tarkasteltaessa.

Tuntematon italialainen vanki toteaa kirjoituksensa viimeisessä lauseessa:

“Siihen nähden varastaminen on jopa kunniallista puuhaa.”

Nyt Suomessa ollaan tekemässä historian suurinta uudelleenjakoa soten myötä. Miljardeja veroeuroja siirretään markkinatalouteen, jonka lait eivät estä näiden miljardien katoamista Panaman kautta suuromistajien taskuihin. Tämän varmistavat valtaa käyttävän poliittisen eliitin haluttomuus säätää veronkiertoa estäviä lakeja – Tähän nähden varastaminen on jopa kunniallista puuhaa.