Tie Busaniin: Pelaajaesittelyssä Samuli "elfi-" Sihvonen

Suomen
maajoukkue matkaa Etelä-Koreaan Busaniin 5. joulukuuta kilpailemaan
pelaamisen World Cyber Gamesin finaaleissa. World Cyber Gamesia
nimitetään pelaamisen olympiakisoiksi. Pelaajat ovat monesti sanoneet
WCG:n voittamisen olevan heidän yksi päätavoitteistaan koko uralla.
Suomesta matkaan lähtee nelihenkinen maajoukkue, joista ensimmäisenä
esittelyssä on yksi suurimmista mitalitoivoista Samuli “elfi-” Sihvonen.

Samuli
Sihvonen, joka tunnetaan paremmin hänen nimimerkkinsä elfi- kautta, on
saanut asuinkuntansa mukaan myös lempinimen Teuroisten ritari.
21-vuotias Sihvonen pelaa ammatikseen Blizzardin kehittämää StarCraft II
-peliä Team Acerissa. Rodukseen Sihvonen on pelissä valinnut kolmesta
eri vaihtoehdosta “Protoksen”.

Sihvonen
on vakiinnuttanut paikkansa Suomen ykköspelaajana noustuaan monissa
kansainvälisissä turnauksissa mitalisijoille. Viimeksi lokakuussa
DigiExpoilla järjestetyssä ASUS ROG -turnauksessa hän onnistui
voittamaan pronssia. Kiinassa IEM Guangzhoussa hän taisteli tiensä
upeasti finaaliin, missä yhdysvaltainen Greg Fields onnistui hänet
voittamaan 3-1. Kiinan jälkeen hänet myös noteerattiin maailmalla yhtenä
Euroopan parhaimmista pelaajista.

Nyt Sihvonen on valmis lähtemään Etelä-Koreaan edustamaan Suomea:

 –
On todella hienoa päästä ulkomaille edustamaan Suomea. Suomalainen
elektroninen urheilu on kehittynyt viimeisten vuosien aikana rajusti.
Siitä hyvänä esimerkkinä on maajoukkueen toiminta, toteaa Sihvonen.

Pelaamisen
hän aloitti jo heti lapsena, kuten monet muutkin huippupelaajat.
Ensimmäisen kerran hän nousi esiin WarCraft III:ssa, missä hän onnistui
jo vuonna 2008 nousemaan maajoukkueeseen. Nyt yli vuoden ajan hän on
keskittynyt vain StarCraft:iin.

Sihvonen kehuu World Cyber Gamesin tunnelmaa kovin sanoin:
 –
World Cyber Games on yksi kaikkein parhaiten järjestetyistä
turnauksista. Turnauksissa on mieletön tunnelma, kun fanit täyttävät
katsomon ja pelaajille meteli on kova. Minulla on kovat odotukset
turnauksesta.

Maajoukkueeseen
Sihvonen nousi tultuaan toiseksi kesällä ASSEMBLY Summereilla
järjestetyssä karsintaturnauksesta. Voittoon nousi hieman yllättäen Vesa
“Welmu” Hovinen:

 – Odotin kyllä Samuli
“Fuzer” Romppasen tai Santeri “Naama” Lahtisen nousevan toiseksi
maajoukkuepelaajaksi StarCraft:sta, hämmästelee Sihvonen.

Eilen
Sihvonen istui myös alas SETT.fi:n toimittajan Teemu “wabbit” Hiilisen
kanssa sohvalle, jossa tehtiin ensimmäinen osa uudesta
haastattelusarjasta – Sohvalla wabbitin kanssa. Keskusteluun osallistui
myös viime vuoden DreamHack Winterin voittaja Santeri “Naama” Lahtinen.
Keskustelussa käydään läpi enimmäkseen DreamHackia, ja molempien
pelaajien tunnelmia kuluneesta vuodesta. 

http://www.youtube.com/watch?v=8AqcQSXubXA&feature=channel_video_title

Kaikki
maajoukkueen pelaajat esitellään ennen lähtöä Busaniin. Seuraavana
vuorossa on Suomen Tekken 6 -pelaaja Jyrke “Killerdoll” Savolainen.

 

Kukaan ei valvonut valvojaa

Valviran ylläpitämä Netti-Terhikki aukesi viime vuoden syyskuussa. Valviran mukaan avoin tietojenhakupalvelu vapautti sen työntekijöitä muihin tehtäviin, ja tietoja pystyi nyt hakemaan myös virka-ajan ulkopuolella.Valviran, valvonta viranomaisen, tavoitteena oli luoda rekisteri, mistä olisi helppo tarkastaa hoitosuhteessa olevien lääkärien sekä hoitajajien kelvollisuus. Tämän uskottiin parantavan potilas- sekä asiakasturvallisuutta. Valvira vain unohti mainita, ettei kukaan valvo sitä itseään.

Syyskuussa tänä vuonna Terhikki täytti vuoden ja Valvira kertoi sen täyttäneen tehtävänsä. Samaan aikaan Valvira antoi oheisen lausunnon Terhikistä:”Valvira pitää tärkeänä, että työnantaja tarkistaa aina terveydenhuollon
ammattihenkilön palkatessaan hänen tietonsa myös ammattihenkilörekisteristä,
eikä luota pelkästään opinto- ja työtodistuksiin.” Valvira unohti taas mainita, ettei se itsekään tarkastanut rekisteriin pääseviä tarkemmin.

Laihon kohdalla Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen mainitsee MTV3:n uutisessa:”Valviraan on tullut yksi ainoa nimetön ilmoitus vuosi sitten hänen
todistuksistaan. Valvira on selvittänyt asiaa opetushallituksen kanssa
ja on katsottu että nämä todistukset näyttävät aidoilta. Nimetön
ilmoitus ei ole johtanut muihin toimenpiteisiin.” Valvira siis kehoittaa, ettei hoitajien sekä lääkäreiden todistuksiin tulisi luottaa. Nimettömän vihjeen saatuaan he ovat tarkastaneet Laihon lääkärintodistukset, jotka näyttävät aidolta. Tätä tragikomediaa tuskin tarvitsee avata teille kenellekään tämän enempää.

Valviralla on nyt vakava peiliin katsomisen paikka edessä. Kovalla kohulla tuotu JulkiTerhikki ja koko rekisteri on parhaimmillaankin vain vessapaperia, kun valelääkäreitä paljastuu viikottain. Valviran omat prosessit ovat pettäneet pahasti. Nyt näiden prosessien heikkouksien takia joudutaan sijoittamaan satojatuhansia euroja korjaamaan hutaisten tehtyä työtä. Näillä sadoillatuhansilla Valvira aikoo käydä läpi 500 EU:n ja ETA:n ulkopuolella valmistuneen lääkärin tiedot.

Kukaan ei valvonut valvojaa – maan tapa?

 

Menestyksen janoinen muka urheilukansa

Suomalaisia kutsutaan täysin perusteetta urheilukansaksi. Suomalaiset ovat menestysjanoista kansaa, joka hakee samaistumista voittajista. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää curlingia, jonka menestyksen aikana joka niemen notkoon ja saarelmaan pystytettiin curlinghalleja – pääsipä maajoukkueen kapteeni eduskuntaan asti. Nyt curling on täysin unohdettu.

Suomalaiset haluavat menestystä. Meille menestystä ei ole Jarkko Niemisen tuleminen kahdeksanneksi kisoissa, silloin hänelle nauretaan. Vain voitto ratkaisee, ja sen takia me olemmekin maailmanmestareita kolmessa lajissa:Pesäpallossa, salibandyssa sekä jääkiekossa. Marginaalilajeissa on helpompi nousta mestariksi, on helpompi tyydyttää menestyksen jano ja esiintyä hulluna urheilukansana.

Todellinen urheilukansa seisoisi oman joukkueensa, oman maansa takana menestyksestä riippumatta.

Suomalaista urheilua leimaa myös ns. äijäurheilu, jossa urheiluksi lasketaan vain ne lajit joissa lentää veri, hiki sekä huudetaan peräsuoli pitkänä. Esimerkiksi keihäsmiehet ovat koko kansan sankareita, joilta hyväksytään vain voitto. Viimeisestä voitosta on kuitenkin aikaa. Hiihtäjiä arvostettiin aina Lahden kisoihin asti, nyt taas hiihtoliitolla on omien selitysten paikka. Sisulla ei taaskaan pärjätty, vaan jouduttiin ottamaan vähän kättä pidempää käyttöön – menestyksen nälässä.

Olen itse kannattanut pitkään elektronista urheilua. Olen elänyt yhteisön kanssa sen vaeltaessa pitkiä vuosia näkymättömänä. Nyt suomalaiset pelaajat ovat saaneet ensimmäiset kosketukset menestyksestä. Samuli Sihvonen on sijoitettu Euroopan parhaimmaksi StarCraft 2 -pelaajaksi ESL:n listoilla. Suomalainen Counter-Strike 1.6 -joukkue WinFakt on noussut kolmen parhaan joukkoon.

Suomalainen valtamedia on asiasta ollut pitkään hiljaa. Ruotsissa tilanne on täysin toinen, kun Aftonbladet ja Svenska Television molemmat lähettävät otteluita suorina lähetyksinä. Suomessa DigiExpoilla pelattiin kahdeksan maailman parhaan pelaajan välillä StarCraft 2 -kutsuturnaus, jossa Suomen Sihvonen tuli kolmanneksi. Katsojia lähetyksellä oli yli 500 000. On ihme, ettei yksi parhaimmin kohdennetuista medioista kiinnosta suomalaista mediaa. Suurin osa elektronisen urheilun harrastajista on 16-30 -vuotiaita miehiä.

Suomen maajoukkue lähtee kolmen viikon päästä Etelä-Koreaan Busaniin pelaamaan olympiakisoihin. Nelihenkisen joukkueen tavoitteena on saada yksi mitalisijoitus. Lähden itse matkaan mukaan joukkueenjohtajana sekä tekemän suomalaista eSports-dokumenttia. Tulen myös kirjoittelemaan matkasta blogia tänne Uuden Suomen Vapaavuoroon.

Menestyshakuisen äijäurheilun aika alkaa olla ohi. Tervetuloa Suomi 2000-luvulle elektronisen urheilun pariin!

Kirjoittaja on Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja.