PerusSuomalaisten tekemä talousarvioaloite 42/2011 on täydellinen osoitus niistä realiteeteista, joihin puolueen politiikka perustuu. Nyt ei enää vitsailla, tai tehdä nykymusiikkia Teuvo Hakkaraisen tahtiin, vaan kyse on puhtaasta politiikan tekemisestä. PerusSuomalaisten politiikka asettuu rajusti Suomen perustuslakia sekä kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Allekirjoittajien joukossa on puolueen edustajia eduskuntaryhmän puheenjohtajaa myöden.

Suomi on ratifioinut ILO:n pakkotyötä koskevan sopimuksen 29/1930. Tässä sopimuksessa tuomitaan pakkotyön teettäminen:”Pakkotyöksi tulkitaan kaikki työ tai palvelu, jota kuka tahansa ihminen
tekee, minkä tahansa rangaistuksen uhalla ja johon hän ei ole
tarjoutunut vapaaehtoisesti.”

Myös Suomen perustuslaissa on maininta yhdenvertaisuudesta:”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan
sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen,
terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn
perusteella.”

PerusSuomalaiset eivät varmasti ole myöskään yhtään ajatelleet toiminnan vaikutusta monien työpaikkoihin. Monien työpaikat varmasti korvattaisiin ilmaisella työvoimalla, ja samalla tehtäisiin uusia tulevia orjia. Tragikoomisinta koko ehdotuksessa on kohdistusalue, jolla myös sattumalta Teuvo Hakkaraisen oma saha sijaitsee.

Itselleni tulee mieleen laulun sanat:”Kolmekymmenluvulla oli valta porvarin. Ja hätäaputöissä silloin
kansaa koeteltiin. Ei ollut oikeutta työväenluokalla, kun suojeluskunnat
ja poliisit pian lakot mursivat.”

PerusSuomalaisten lupaama muutoksen tuuli on vaihtunut orjatyön kahleiden kalinaan.

2. syyskuuta 1944 Olavi Laihon silmät sidottiin, ja hänet marssitettiin teloituskomppanian eteen. Hetken kuluttua sotilaspoliiseista muodostunut ryhmä ampui hänet kuoliaaksi. Näin Olavi Laihosta tuli viimeinen kuolemaantuomittu ja teloitettu suomalainen. Olavi Laiho kuolemantuomio tuli kolmesta rikoksesta karkuruudesta, vakoilusta sekä maanpetoksesta. Kuolemantuomio poistettiin lopullisesti Suomen laista 1972. Tänään seitsemän kansanedustajaa ovat ilmoittaneet halustaan ottaa käyttöön kuolemantuomion uudelleen.

Kuolemanrangaistukselle voi hakea perusteluja yhteiskunnan arvojen
kautta. Mikäli kuolemanrangaistuksia jaettaisiin vain murhaajille
vastaisi silloin murhaaja omalla hengellään tekemistään rikoksista. Sitä
voisi kutsua oikeudenmukaiseksi ratkaisuksi, jossa tuomioistuin toimisi
neutraalina, jäävinä, rangaistuksen antajana ja rangaistuslaitos
ulkopuolisena tekijänä. Näin kuolemanrangaistus ei olisi hyvitys, kosto,
murhatun omaisille, vaan oikeudenmukainen päätös. On kuitenkin
arveluttavaa pitäisikö tuomioiden perustua pelkästään täsmälliseen
tasa-arvoisuuteen, joissa teoista maksettaisiin samankaltaisella teolla.

Kuolemanrangaistuksia on kuitenkin jaettu ja jaetaan edelleenkin
muistakin teoista kuin henkirikoksista. Tällöin kuolemanrangaistus
muuttuu heti politiikan, vallan välineeksi. Lisäksi
kuolemanrangaistuksessa on aina sen peruuttamattomuus mukana, jossa
riski joutua teloitetuksi syyttömänä on aina olemassa. Näin väärää
tuomiota ei koskaan voisi hyvittää, kuten esimerkiksi
vankeusrangaistuksissa rahallisesti.

Kuolemanrangaistuksien jakaantuminen sitä käyttävissä maissa ei ole
ollut myöskään tasa-arvoinen. Köyhistä oloista tuleville on jaettu
huomattavasti enemmän kuolemanrangaistuksia, kuin varakkaille joilla on
ollut varaa palkata itselleen asianajaja.  Esimerkiksi Saudi-Arabiassa
syytetty voi lunastaa vapauden maksamalla korvauksia uhrin perheelle.
Näin rikkailla on mahdollisuus välttyä kuolemanrangaistukselta.

Vaikka meillä olisi käytössä humaani tapa teloittaa ihminen, niin kuolemanrangaistus ei kuitenkaan itsessään ole humaani. Olisi mukava saada tietää perusteet kuolemantuomion puolesta näiltä seitsemältä kansanedustajalta.