Rikotaan lukuja – MOT

Juuri äsken tulleessa MOT ohjelmassa toisteltiin erilaisia lukuja ja niistä innostuneena, myös Uusi Suomi kirjoitti kornin uutisen. Uutisessa  puhutaan kymmenhenkisestä yksinhuoltajaperheestä, jonka tulot saattavat nousta jopa 3500 euroon kuukaudessa. Helppoahan se varmaan on yhdeksän lasta pullauttaa maailmaan ja sen jälkeen elää lokoisasti noin mahtavalla summalla rahaa kuukaudessa. Talvisin varmaan voi lapsikatrasta käyttää koiravaljakkona ja säästää vielä bussimatkoista. No, leikki sikseen.

Onko 3500 euroa kuukaudessa todellakin liikaa kymmenhenkiselle perheelle? Tämän rahan on riitettävä vuokraan, mikä noin isolle perheelle tarkoittaa noin 800-1300 euroa kuukaudessa, riippuen vähän asuinkunnasta. Jäljelle jää siis 2200-2700 euroa vaatteisiin, ruokaan, harrastuksiin ja muuhun elämiseen. Ei kuulosta kovin isolta summalta ja mikä työ on kasvattaa yhdeksän lasta yksin. Se on varmasti mieletön.

Uutinen toki yhdistettiin maahanmuuttajien saamaan rahaan, mikä on täysin vastaava. Heillä vielä sosiaaliset verkot Suomessa saattavat olla pienemmät, kun suomalaisella yksinhuoltajaäidillä saattaa olla vielä isovanhemmat, sisarukset sekä muut ystävät auttamassa, niin monet maahanmuuttajat elävät tässä tilanteessa yksin. Raha summa on siis sama sekä suomalaisille että maahanmuuttajille ja hyvä niin!

MOT ohjelmassa myös käytettiin herätyksenä Ruotsin lukuja. Kun kaikki kulut lasketaan yhteen, niin Ruotsissa maahanmuuttajat kuluttavat kokonaisveropotista n. 20%, MOTn mukaan. Ruotsin väestöstä kuitenkin 24% on maahanmuuttajia, joten 76% prosenttia ruotsalaisista kuluttaa 80% koko potista. Näinpäin käännettynä ei kuulosta enää niin pahalta, vaikka he kuluttavat keskimäärin enemmän koko veropotista. Eikö verorahojen olekin syytä palata jossain muodossa takaisin kansalaisille?

Jos siis todellakin haluamme pitää hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä sekä jatkaa tulonsiirtoja heikoimmille, kuten yksinhuoltajaäideille, niin ei ole mitään järkeä lähteä tähän kiihkoon kymmenhenkisen perheen ”suurista” tuloista. Vai haluammeko ajaa Suomeen eriarvoista järjestelmää, jossa toisille annetaan ja toisille ei?

Haluan kuitenkin painottaa, että on oikein kritisoida sosiaalitukien väärinkäyttäjiä. Mielestäni Korkein Oikeus teki aikoinaan väärän päätöksen, ettei sosiaalitukien huijaaminen ole rikollista. Sitäkään tapausta ei kuitenkaan saa käyttää keppihevosena yleisessä keskustelusta tulonsiirroista. Se ennakkotapaus on kuitenkin saatava muutettua moraalisesti sekä tasa-arvoisesti kestävämpään suuntaan.

MOT.

Rauhallinen exitus letalis kello 06:15

Olen hoitajana kohdannut kuolemaa jo opiskeluajoista lähtien. En enää edes muista, kuinka monta kymmentä vainajaa olen pessyt, pukenut ja vienyt sairaalan kylmiöön. Kirjannut vainajan papereihin sanat rauhallinen exitus kello 06:15 omaisten läsnäollessa, rauhallinen exitus kello 03:40 – omaisille ilmoitettu, rauhallinen exitus kello 05:10 omaisia ei ole tavoitettu.
En itse ole uskovainen ihminen, mutta haluaisin uskoa ihmisen pääsevän kuoltuaan sinne, minne hän on itse uskonut pääsevänsä. Toiset lähtevät taivaaseen, toiset paratiisiin, jotkut ehkä jatkavat ikuisia juhlia Valhallan kemuissa. Kuolema ei ole minulle enää merkityksellinen asia.

Kuoleman jälkeen ihmiselle tehdään viimeinen palvelus. Tätä palvelusta ei tehdä vainajalle, vaan omaisille. Ei vainaja palveluksia tarvitse, kaikki hyvä ja paha, ilo ja suru, on jo tapahtunut, mitään ei voi enää hänelle tapahtua. Vainajan ruumis on tyhjä tomumaja, henki ja sielu ovat mahdollisesti matkalla. Ne ovat poistuneet exituksessa.

En pelkää kuolemaa, mutta kuolemista olen ajatellut huomattavasti enemmän. Koska vainajalle palveluksia ei enää voi tehdä, niin ne on tehtävä ennen kuoleman hetkeä. Ihmisille on mahdollistettava hyvä kuolema, mahdollisimman kivuton, turvallinen ja rauhallinen. Valitettavasti tämä ei aina ole mahdollista.

Kuolemasta on tullut liian suuri tabu yhteiskunnassa. Meidän olisi aina syytä asettaa elämänlaatu itse elämän arvon edelle ja varsinkin kuunnella kuolevan tahtoa. Vaikka kuolema erottaa meidät äideistä, veljistä, lapsistamme, niin emme saisi olla itsekkäitä kuoleman edessä, vaan nöyrästi kunnioittaa sen lopullista valtaa. Se tulee meidän kohdalle aikanamme.

On syytä harkita vakavasti tarvitaanko elämän viimeisissä hetkissä kaikkea sitä tehohoitoa, millä voidaan joissakin tapauksissa pidentää elämää tunneilla tai päivillä. On syytä harkita vakavasti elämänlaadun arvoa kuolevien potilaiden kohdalla. Voisiko kuolevilla potilailla olla oikeus päättää paremmasta kuolemasta omalla kohdallaan, jolloin elämänlaatu voittaisi elämän?

Eletään nyt vielä kuitenkin tovi.

Ei täällä mitään rasismia hyväksytä

Uusi Suomi on nostanut etusivulleen uutisen suomalaisesta hommafoorumista. Uutisessa painotetaan, ettei hommafoorumilla hyväksytä rasismia. Monet maahanmuuttokriitikot itse kysyvät tässä kohtaa:”Mitä se rasismi oikein on?” Tähän löytyy erilaisia vastauksia.

Wikipedia

Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Arkikielessä sanaa rasismi käytetään joskus myös puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikärasismista.

Tätä määritelmää käytetään useasti. Rasismi tarkoittaa vain ns. eri rotuisiin ihmisiin kohdistuvasta syrjinnästä. Ihminenhän ei rotuaan sinänsä voi valita. Esiintyykö tämänkaltaista rasismia hommafoorumilla?

Ellilä

“Ei, kyllä ero on geneettinen. Amerikkalaiset huomaavat tämän eron joka päivä, koska Amerikassa on niin paljon neekereitä ja valkoisia samoilla alueilla. Tästä syystä valkoiset amerikkalaiset eivät esim. elokuvateattereissa halua istua mustien viereen. Syynä siihen neekerinhajuun ei siis voi olla ruokavalio, koska amerikkalaiset neekerit syövät enimmäkseen samanlaista ruokaa kuin valkoiset.”

“Tämä on faktaa. Kysy valkoisilta amerikkalaisilta. (Älä vaivaudu kysymään lesbofeministivegaaneilta tms. hipeiltä, vaan normaaleilta ihmisiltä.)”

Tässä kohtaa on syytä muistaa, että Ellillällä on omat oikeutensa foorumilla, kuten foorumin moderaattorit sanovat:”Ellilällä on kyllä omat sääntönsä. Toivon, ettei Ellilää verrata enää ikinä muihin käyttäjiin.”

Rasismin voi kuitenkin määritellä myös muilla tavoin. Esimerkiksi Rasismi Suomessa kirjan mukaan rasismin voi määritellä seuraavalla tavalla:

”Rasistisesta ideologiasta on kehittynyt ”rodun” ja biologian sijasta kulttuuria ja kulttuurista erilaisuutta korostava muoto. Sen mukaan kulttuurit jakavat ihmiset toisensa poissulkeviin, ylittämättömiin ja perustavanlaatuisella tavalla erilaisiin ryhmiin, joilla on omat erityispiirteensä. Uusi rasismi ymmärtää kansat erillisinä kulttuureina ja korostaa näennäisesti jokaisen kulttuurin tasa-arvoisuutta. Tosiasiassa tavoitteena on kulttuurien erillään pitäminen” (Rasismi Suomessa 2000)

Mikäli hommafoorum on ylläpitäjänsä toimesta sanoutunut irti rasismista, niin minkälaisesta rasismista se on irtisanoutunut? Ylläolevaan viittaavaa rasismia löytyy sieltä hyvin monesta keskustelusta.

Hommafoorumin kriittisyys ei yleisesti myöskään rajoitu myöskään pelkästään maahanmuuttajiin, vaan kohteina on ollut seksuaaliset vähemmistöt, feministit sekä ns. vihervasemmistolaiset. Myös ilmastonmuutokseen suhtaudutaan hyvin skeptisesti. Näissä kohtaa pätee kuitenkin hyvin yleinen nyrkkisääntö, mikä tuo hyvin ilmi foorumilla hallitsevaa kaksinaismoralismia.

Osa maahanmuuttokriittisistä vastustaa homosuhteita, ellei sillä voi vastustaa islamia sekä maahanmuuttoa. Osa maahanmuuttokriittisistä vastustaa ilmastonmuutosta, ellei sillä voi vastustaa maahanmuuttoa. Osa maahanmuuttokriittisistä vastustaa feministejä, ellei sillä voi vastustaa islamia sekä maahanmuuttoa. Monet maahanmuuttokriittiset näkevät tämän kaiken takana vihervasemmistolaisen salaliiton.

Täällä Uuden Suomen blogeissa monet ovat valitelleet, ettei maahanmuutosta saa keskustella. En ole itse vastaavaa havainnut. On eri asia kuitenkin keskustella maahanmuutosta, kuin karjua yhtä totuutta ja vaatia sitä kautta vain omia näkökulmiaan esiin. Asiallista keskustelua maahanmuutosta tarvitaan, sitä ei valitettavasti hommafoorumi edusta. Asiallinen keskustelu ei voi lähteä nykyisistä rintamalinjoista, joissa toisella puolella ovat vihervasemmistolaiset kukkahattutädit ja toisella itseään maahanmuuttokriittisiksi kutsuvat. Näihin rintamalinjoihin ei saa jämähtää, vaikka maahanmuuttoministeri Astrid Thors näistä puhuikin. Nämä rintamalinjat ovat muutenkin äärimmäisen mustavalkoiset.

 


 

Nykyisin pakollinen jälkikirjoitus. Bloggaus on tarkoituksella kärjistävä, yleistävä sekä ei sinänsä edusta asiallista maahanmuuttokeskustelua. Sen on tarkoitus herättää keskustelua. Lauri Gröhnille tiedoksi, yhtään stetoskooppia ei satutettu kirjoituksen aikana.