Hylätyt vanhukset
elokuu 7, 2008 at 20:51 , by Teemu Hiilinen
Ilta-sanomat ja Iltalehti ovat tänään repineet rajuja otsikoita hylätystä vanhuksesta. Otsikko on tietysti myyvä ja tapaus surullinen, mutta miksi lähteä merta edemmäksi kalaan? Samanlaisia tapauksia löytyy myös Suomesta. Vanhukset viettävät viimeiset vuotensa yksin sairaalassa, ja vasta hautajaisissa omaiset muistavat.
Vanhusten yksinäisyydestä ei ole paljoa kirjoitettu. Suomen vanhuksista kuitenkin eri tilastojen mukaan 4-36 % kärsii yksinäisyydestä. Luku on siis vähintään 30 000 vanhusta. Samaan aikaan nuorten tekemät itsemurhat ovat vähentyneet ja vanhusten itsemurhat lisääntyneet. HelsinkiMissio puhuu tappavasta yksinäisyydestä: joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan.
Mitä asialle voisi tehdä? Parantaa vanhusten sosiaalista turvaverkkoa.
Meidän on jo nyt ruvettava varautumaan vanhusten määrän ja heidän psykiatristen ongelmiensa kasvuun. Vanhusten syrjäytymistä tulisi estää tekemällä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa (eläkeläisjärjestöt) sekä kehittämällä vanhuskeskuksia, joissa vanhukset voisivat viettää päivää keskenään.
Olen tutustunut Espoon tulevaisuuden vanhustenhoidon malliin nimeltä Asu ja elä. Se on varmasti hyvä ratkaisu ehkäisemään vanhusten turvattomuutta sekä yksinäisyyttä. Asu ja elä -mallissa on ideana luoda hyvin kodinomainen palvelukoti, johon yhdistyvät kolmannen sektorin sekä kunnan omat palvelut. Asu ja elä -mallissa vanhukset asuisivat omissa kodeissaan palvelutaloissa, talossa saisi olla lemmikkieläimiä ja jokaiselle tehtäisiin yksilöllinen hoidon ja tuen suunnitelma. Tällainen asuminen olisi hyvin kodikasta, mikä olisi aivan eri asia kuin pitää vanhuksia laitoshoidossa.
Asu ja elä -palvelukodeissa vanhus saisi elää koko lopun elämänsä. Hänen kotiaan muokattaisiin tarpeiden mukaan, tuotaisiin esimerkiksi sairaalasänky, jos hoidon tarve kasvaisi, ja lisättäisiin sairaanhoitoa, kun siihen olisi tarvetta. Tämä malli mahdollistaisi hyvän ja arvokkaan vanhuuden.
Asu ja elä -malli varmasti vähentäisi myös vanhusten yksinäisyyttä, sillä mallin mukaan palvelutaloissa vanhukset osallistuisivat yhteisiin toimintoihin oman jaksavuuden ja kiinnostuksen mukaan. Ruoka tehtäisiin yhdessä ja olisi päivittäistä viriketoimintaa, retkiä sekä yhdessäoloa. Hyvin suunniteltu yhteistyö kolmannen sektorin järjestöjen sekä kunnan palveluiden välillä varmistaisi jokaiselle jotakin ja ehkäisisi vanhusten yksinäisyyttä.
Asu ja elä, kotona – yhdessä – arvokkaasti.
Category Minun ajatukseni / Tags: Tags: asu ja elä, Hylätyt vanhukset, yksinäisyys, /
Social Networks : Technorati, Stumble it!, Digg, delicious, Google, Twitter, Yahoo, reddit, Blogmarks, Ma.gnolia.
You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.
by Mercedes Benz
On elokuu 7, 2008 at 21:24
Moi, Teemu.
Kaunis ajatus, mutta kuten yleensä vasemmistolaisten ideoissa, aina puuttuu vastaus siihen konkreettiseen ikuisuuskysymykseen “Mistä rahat niille ketkä eivät onnistuneet sitä elämänsä aikana tekemään?”. Nykyihmiset ovat lopen kyllästyneitä maksamaan saamattomien ihmisten kuluja, ja globalisaation myötä näillä maksumiehillä on todelliset mahdollisuudet äänestää jaloillaan ja muuttaa itse sellaiseen ympäristöön missä ei enää maksumieheksi joudu.
Kesäterveiset täältä Monacosta.
by Teemu Hiilinen
On elokuu 7, 2008 at 21:36
Kiitoksia hyvästä kommentista.
Teet hyvän kysymyksen, mistä rahat?
Kyseinen Asu ja elä -mallia on Espoossa kehitetty eteenpäin ja siitä on tehty muutamia laskeskelmia. Niistä tulee selvästi ilmi, että kyseinen malli on jopa taloudellisempi kuin nykyinen hierarkinen järjestelmä.
On raakaa sanoa, että nykyihmiset muuttavat pois, kun ovat saaneet nykyisiltä vanhuksilta ilmaisen koulutuksen, ilmaisen terveydenhoidon sekä yhteiskunnan, minkä varassa voi suunnitella tulevaisuutta. On meidän aika tehdä palvelus heille, jotka auttoivat meidän jaloillemme.
Toivottavasti siellä Monacossa on paremmat säät, kuin täällä Vantaalla.